tiistaina, huhtikuuta 03, 2007
Sosiologinen interventio johtajuuteen, arvoihin ja edunvalvontaan!
Sotilasaikakausilehden tammikuun numerossa kapteeni Mikko Valtanen esitteli ansiokkaasti Maanpuolustuskorkeakoulun opettajan näkökulmasta johtamista Puolustusvoimissa. Hän valotti muun muassa arkiajattelun muovaamia kuvia sosiaalisesta todellisuudesta. Arkiajattelu, esimerkiksi kansalaiskeskustelu eritellessään yhteiskunnan jonkin osa-alueen, vaikkapa Puolustusvoimien rakennetta ja ominaisuuksia tarkoittaa sosiologista interventiota, puuttumista puolustusvoimien toimintaan.
Arkiajattelun lähestymisellä Puolustusvoimien arvoihin, normeihin, rooliin ja kulttuuriin todetaan olevan suuri merkitys johtajuuteen. Puolustusvoimien näkökulmasta yksittäisen upseerin arvojen tulisi yhtyä mahdollisimman pitkälle instituution arvoihin. Valtion näkökulmasta kansalaisen, siis myös upseerin toimia tulisi ohjata patriotismi – kotimaata kohtaan tunnettu rakkaus, halu pitää kotimaa lujana ja onnellisena. Oiva huomio on todeta, että kansalaisen kuuliaisuus instituutiolle, joka toki kuuluu upseerin arvoihin, on kuitenkin sosiologisesti tarkasteltuna eri asia kuin uskollisuus kansakunnalle tai isänmaalle. Esimerkkinä mainittiin Upseeriliiton kansainvälisten tehtävien hakusaarto keväällä 2005.
Tässä tullaankin sitten kadettiupseereiden isänmaanrakkauteen ja kuuliaisuuskysymyksiin. Valtasen esittämän erään ajatusmallin mukaan ihmiset yleensä rationalisoivat liiaksi toimintaansa tai sitten eivät alkuunkaan ymmärrä tai sitten ovat mukana syistä, joita eivät itsekään oikein ymmärrä. Esimerkiksi hän ottaa kadettiupseerit, joita hän vertaa ajatukseen, että he ovat joko liikaa tai liian vähän tietoisia, kriisin raastamia tai valmiiksi ohjelmoituja ja josta syystä he liittyvät lähes sata prosenttisesti sekä Kadettikuntaan että Upseeriliittoon, ”koska niin kuuluu tehdä”.
Ei niin kuulu tehdä, vaan upseerit ovat oivaltaneet jo seitsemänkymmentäluvulla yhteiskuntamme kehityksen suunnan. Periaate kruunu pitää huolen pojistaan oli unohtunut valtionkin palkkapolitiikassa. Puoluepolitiikka oli tunkeutumassa Puolustusvoimiinkin. Upseerit etulinjassa torjuivat tuota ajatusta. He ymmärsivät, että yhteiskuntamme hyvinvointimallissa edunvalvonnalla on selkeä asema oman ryhmän palkoista ja työehdoista päätettäessä. Kadettiupseerit näkivät, että kadettilipun edessä annettu kadettilupaus ja isänmaan rakkaus eivät saaneet sotkeutua yhteiskuntamme rakenteista johtuvaan edunvalvontapolitiikkaan.
Aate oli pidettävä erossa aineesta. Upseeriliitto ja Kadettikunta löysivät toisensa. Tämän järjestelyn voidaan sanoa kantaneen hyvää hedelmää, kun kadettiupseerien ja muidenkin upseereiden arvot ja normit yhtyvät varsin yhtäpitävästi Puolustusvoimien ja isänmaan vastaaviin arvoihin vahvemmin kuin monessakaan muussa instituutiossa. Nykykielellä sanottuna upseerit ovat muodikkaasti ulkoistaneet edunvalvontansa Upseeriliitolle, jotta voivat täysin rinnoin keskittyä ydintoimintoihinsa, viljellä aatettaan ja tehdä työtä isänmaamme turvallisuuden hyväksi. Kadettilupauksessa pyhästi vakuutetut uhraukset ja arvot eivät vaadi perheidemme ja läheistemme uhrauksia vaikka he hyvinkin oivaltavat ja tuntevatkin niiden äärimmäisenkin velvoitteen.
Arkiajattelun lähestymisellä Puolustusvoimien arvoihin, normeihin, rooliin ja kulttuuriin todetaan olevan suuri merkitys johtajuuteen. Puolustusvoimien näkökulmasta yksittäisen upseerin arvojen tulisi yhtyä mahdollisimman pitkälle instituution arvoihin. Valtion näkökulmasta kansalaisen, siis myös upseerin toimia tulisi ohjata patriotismi – kotimaata kohtaan tunnettu rakkaus, halu pitää kotimaa lujana ja onnellisena. Oiva huomio on todeta, että kansalaisen kuuliaisuus instituutiolle, joka toki kuuluu upseerin arvoihin, on kuitenkin sosiologisesti tarkasteltuna eri asia kuin uskollisuus kansakunnalle tai isänmaalle. Esimerkkinä mainittiin Upseeriliiton kansainvälisten tehtävien hakusaarto keväällä 2005.
Tässä tullaankin sitten kadettiupseereiden isänmaanrakkauteen ja kuuliaisuuskysymyksiin. Valtasen esittämän erään ajatusmallin mukaan ihmiset yleensä rationalisoivat liiaksi toimintaansa tai sitten eivät alkuunkaan ymmärrä tai sitten ovat mukana syistä, joita eivät itsekään oikein ymmärrä. Esimerkiksi hän ottaa kadettiupseerit, joita hän vertaa ajatukseen, että he ovat joko liikaa tai liian vähän tietoisia, kriisin raastamia tai valmiiksi ohjelmoituja ja josta syystä he liittyvät lähes sata prosenttisesti sekä Kadettikuntaan että Upseeriliittoon, ”koska niin kuuluu tehdä”.
Ei niin kuulu tehdä, vaan upseerit ovat oivaltaneet jo seitsemänkymmentäluvulla yhteiskuntamme kehityksen suunnan. Periaate kruunu pitää huolen pojistaan oli unohtunut valtionkin palkkapolitiikassa. Puoluepolitiikka oli tunkeutumassa Puolustusvoimiinkin. Upseerit etulinjassa torjuivat tuota ajatusta. He ymmärsivät, että yhteiskuntamme hyvinvointimallissa edunvalvonnalla on selkeä asema oman ryhmän palkoista ja työehdoista päätettäessä. Kadettiupseerit näkivät, että kadettilipun edessä annettu kadettilupaus ja isänmaan rakkaus eivät saaneet sotkeutua yhteiskuntamme rakenteista johtuvaan edunvalvontapolitiikkaan.
Aate oli pidettävä erossa aineesta. Upseeriliitto ja Kadettikunta löysivät toisensa. Tämän järjestelyn voidaan sanoa kantaneen hyvää hedelmää, kun kadettiupseerien ja muidenkin upseereiden arvot ja normit yhtyvät varsin yhtäpitävästi Puolustusvoimien ja isänmaan vastaaviin arvoihin vahvemmin kuin monessakaan muussa instituutiossa. Nykykielellä sanottuna upseerit ovat muodikkaasti ulkoistaneet edunvalvontansa Upseeriliitolle, jotta voivat täysin rinnoin keskittyä ydintoimintoihinsa, viljellä aatettaan ja tehdä työtä isänmaamme turvallisuuden hyväksi. Kadettilupauksessa pyhästi vakuutetut uhraukset ja arvot eivät vaadi perheidemme ja läheistemme uhrauksia vaikka he hyvinkin oivaltavat ja tuntevatkin niiden äärimmäisenkin velvoitteen.
Tunnisteet: arkiajattelu - sosiologinen interventio
# posted by Seppo Ruohonen @ 10:43 ap. 
