perjantaina, helmikuuta 26, 2010
Paluu perusasioihin kriisinhallinnassa
Afganistanin sodan kaoottisen ja ennakoimattoman taistelutilan (aiemmin kutsutun taistelukentän) selkeä viesti on taistelukoulutuksen merkityksen korostuminen. Taistelijan, ryhmän ja joukkueen taistelukoulutus sekä ryhmän- ja joukkueen johtajien taito ovat ydinosaamista, jota ilman kriisinhallintajoukko ei ole kelvollinen lähtemään operaatioalueelle. - Perusasioiden hallinta korostuu kriisinhallinnan yhä vaativimmilla kentillä.
Kylmän sodan aikana rauhanturvaamisen konsepti oli näyttää voimaa, jottei sitä tarvitsisi käyttää. Tuon voimannäytön uskottavuus oli hankittava ammattimaisen harjoittelun, kurinalaisen toiminnan ja ulkoisen kehonkielen kautta. 1980-luvun lopulla Libanonissa harjoiteltiin harjoitusradoilla kaikilla aseilla, henkilökohtaisesta aseesta aina suurempi kaliiberisia ryhmäaseita myöten - aina kovilla a-tarvikkeilla. Ajoittain harjoiteltiin jonkin kyläkeskuksen raitilla kurinalaista varoitustulen aloittamista. Näitä harjoituksia ympäristö seurasi mielenkiinnolla. Tienvarsipommeja, tuliylläköitä ja siviilihenkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa pyrittiin hallitsemaan tilannetietoisuuden ja kurinalaisen käyttäytymisen kautta. Tiedustelu-upseerit kiersivät kylissä keräten informaatiota, jota tuki joukon humanitaarinen työ ja muukin kanssakäyminen paikallisen väestön kanssa.
Paramilitäärien siviiliasujaimistoon suuntautuneisiin etsintöihin, kyläoperaatioihin vastattiin fyysisellä väliinmenolla. Rauhanturvaajat tunkeutuivat taloon samasta ovesta, kuten ruuhkabussiin etuileva matkustaja. Joskus onnistuttiin jopa estämään paramilitäärin sisään tunkeutuminen. Läsnäolo ainakin ehkäisi väkivallan käyttöä. Teille ja kulku-urille asetettujen tarkistuspisteiden kautta kulkevaa liikennettä tarkkailtiin ja ajoneuvot tutkittiin luvattomien aseiden ja räjähteiden löytämiseksi ja ajoneuvon mahdolliseksi käännyttämiseksi. Väkivaltaista läpiajoa harkitseva, luvattoman materiaalin salakuljettaja arvioi mahdollisuuksiaan tarkastuspisteen rauhanturvaajan universaalin militäärikehonkielen perusteella – olisiko tällä kykyä ja särmää estää läpiajo, jopa voimakeinoja käyttäen. Silloin menestys perustui ehdottomaan puolueettomuuteen. Miina ei lauennut rauhanturvaajan ajoneuvon kohdalla niin kauan, kun joukon puolueettomuus oli uskottavaa. - Tänään elämme toisenlaisessa maailmassa.
Persianlahden ensimmäinen sota 90-luvun alussa Kuwaitin vapauttamiseksi aloitti kehityksen, jossa kriisinhallinta perustui yhä enemmän huipputekniikkaan ja sotilaallisen voiman käyttöön. Somaliassa käsikirjan mukaista maihinnousua seurasi fiasko ja pick-up ”taisteluajoneuvojen” tukema, epäsymmetrinen toiminta pakotti USA:n vetäytymään maasta. Se ei vielä herättänyt vakavasti miettimään kriisinhallinnan kokonaisvaltaista, tänään jo ajankohtaista ”comrehensive approach”-ajattelua. Irakin menestyksekkään, huipputekniikan tukeman hyökkäyksen jälkeen 2003 alkoi tähän päivään saakka kestänyt epäsymmetrinen väkivalta siviiliasujaimistoa vastaan. Afganistanin pommitusten jälkeen USA terrorismin vastaisen sodan voimanlähteille, Afganistanin sydänmaille tunkeutuva operaatio ja tänään Naton ja USA:n yhteinen ISAF-operaatio ovat sodan osapuolia. Suomalaistenkin toiminta muistuttaa yhä enemmän avointa sotaa, vähintään jatkosodan asemasotavaiheen toimintaa. Huipputekniikan tukema sotilasvoima ei ole vielä tähän mennessä pystynyt hallitsemaan Afganistanin kaoottista tilannetta.
Tänään läntisessä kriisinhallinnassa puhutaan niin sanotusta kolmen korttelin taktiikasta. Edessä olevassa korttelissa taistellaan vastustajan lyömiseksi ja eliminoimiseksi, seuraavassa korttelissa vakautetaan tilanne, suojataan ja tuetaan siviiliväestön palaamista arkeen, ja kolmannessa korttelissa alkaa siviilien paluumuutto, humanitaarinen työ sekä siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden ja kansainvälisten organisaatioiden yhteiskunnan rakenteita tukevan toiminnan suojaaminen. 1980-luvulla Libanonissa harjoitimme kahden korttelin kriisinhallintaa, rauhanturvaamista. Ehkäistiin yhteenottoja, vakautettiin tilannetta, suojattiin siviiliväestöä ja tuettiin siviiliasujaimistoa erilaisilla humanitaarisilla operaatioilla. Suomalaisten joukkojen kriisinhallinta Afganistanissa on yhä enemmän kolmen korttelin taktiikan soveltamista. Olemme sodan osapuoli. Tämä tulee korostumaan amerikkalaisten joukkojen saavuttua samalle operaatioalueelle.
Vaikka emme ole juridisesti sodassa niin se tässä vielä puuttuisi, että talibanit, algaidat ynnä muut ääri- ja terroristijärjestöt saisivat Afganistanissa ja laajemminkin lisää kannatusta siviileihin kohdistetun uhkailun, koston ja pommi-iskujen kautta. Isaf:in laajenevat puhdistus- ja tuhoamisoperaatiot ja ilmapommitukset tukisivat tilanteessa ääriliikkeiden masinoiman, vapaustaisteluksi julistaman taistelun julkista kuvaa ja oikeutusta kansan silmissä. Laajenevasta kannatuksesta ei olisi pitkä matka ulkopuolisen avun lisääntymiselle. Voimansa tunnossa saatettaisiin julistaa vaikkapa epäsymmetrinen sota Isaf-maille, joita vielä olisi jäljellä useiden maiden vetäydyttyä poliittisen paineen alla. Kuinka muu maailma ja ennen kaikkea globaali talous reagoisi tällaisessa tilanteessa. Tukisivatko Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia ym. maailman suuret taloudet ja pienemmätkin sotaakäyviä vai käyttäisivätkö hyväkseen tilannetta. Näitä kysymyksiä olisi syytä pohdiskella laajemminkin, kun suuntaamme lisäpanostuksia Afganistanin taistelukentille tilanteessa mistä läntisen maailman on vaikeaa ja nöyryyttävää vetäytyä.
Ei riitä, että Afganistanissa olevan suomalaisten joukkojen varustus, suoja ja liikkuvuus sekä aseistus ovat kansainvälistä tasoa. Taistelutilan hallinta, hengissä pysyminen ja taistelun voittaminen epäsymmetrisessä ja ajoittain kaoottisessa, afganistanilaisessa todellisuudessa perustuu tilannetietoisuuden ja –ymmärryksen lisäksi yksittäisen taistelijan kykyyn hallita automaation tasolla aseen-, muiden välineiden ja maaston käyttö. Silloin hänellä on edellytykset hallita taistelutilaa ja voittaa taistelu. Sama vaatimus on joukon toiminnalla. Vain jatkuva harjoittelu tekee tässäkin asiassa mestarin. Taistelukoulutus on palaamassa kriisinhallinnan ydintoiminnaksi.
Kylmän sodan aikana rauhanturvaamisen konsepti oli näyttää voimaa, jottei sitä tarvitsisi käyttää. Tuon voimannäytön uskottavuus oli hankittava ammattimaisen harjoittelun, kurinalaisen toiminnan ja ulkoisen kehonkielen kautta. 1980-luvun lopulla Libanonissa harjoiteltiin harjoitusradoilla kaikilla aseilla, henkilökohtaisesta aseesta aina suurempi kaliiberisia ryhmäaseita myöten - aina kovilla a-tarvikkeilla. Ajoittain harjoiteltiin jonkin kyläkeskuksen raitilla kurinalaista varoitustulen aloittamista. Näitä harjoituksia ympäristö seurasi mielenkiinnolla. Tienvarsipommeja, tuliylläköitä ja siviilihenkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa pyrittiin hallitsemaan tilannetietoisuuden ja kurinalaisen käyttäytymisen kautta. Tiedustelu-upseerit kiersivät kylissä keräten informaatiota, jota tuki joukon humanitaarinen työ ja muukin kanssakäyminen paikallisen väestön kanssa.
Paramilitäärien siviiliasujaimistoon suuntautuneisiin etsintöihin, kyläoperaatioihin vastattiin fyysisellä väliinmenolla. Rauhanturvaajat tunkeutuivat taloon samasta ovesta, kuten ruuhkabussiin etuileva matkustaja. Joskus onnistuttiin jopa estämään paramilitäärin sisään tunkeutuminen. Läsnäolo ainakin ehkäisi väkivallan käyttöä. Teille ja kulku-urille asetettujen tarkistuspisteiden kautta kulkevaa liikennettä tarkkailtiin ja ajoneuvot tutkittiin luvattomien aseiden ja räjähteiden löytämiseksi ja ajoneuvon mahdolliseksi käännyttämiseksi. Väkivaltaista läpiajoa harkitseva, luvattoman materiaalin salakuljettaja arvioi mahdollisuuksiaan tarkastuspisteen rauhanturvaajan universaalin militäärikehonkielen perusteella – olisiko tällä kykyä ja särmää estää läpiajo, jopa voimakeinoja käyttäen. Silloin menestys perustui ehdottomaan puolueettomuuteen. Miina ei lauennut rauhanturvaajan ajoneuvon kohdalla niin kauan, kun joukon puolueettomuus oli uskottavaa. - Tänään elämme toisenlaisessa maailmassa.
Persianlahden ensimmäinen sota 90-luvun alussa Kuwaitin vapauttamiseksi aloitti kehityksen, jossa kriisinhallinta perustui yhä enemmän huipputekniikkaan ja sotilaallisen voiman käyttöön. Somaliassa käsikirjan mukaista maihinnousua seurasi fiasko ja pick-up ”taisteluajoneuvojen” tukema, epäsymmetrinen toiminta pakotti USA:n vetäytymään maasta. Se ei vielä herättänyt vakavasti miettimään kriisinhallinnan kokonaisvaltaista, tänään jo ajankohtaista ”comrehensive approach”-ajattelua. Irakin menestyksekkään, huipputekniikan tukeman hyökkäyksen jälkeen 2003 alkoi tähän päivään saakka kestänyt epäsymmetrinen väkivalta siviiliasujaimistoa vastaan. Afganistanin pommitusten jälkeen USA terrorismin vastaisen sodan voimanlähteille, Afganistanin sydänmaille tunkeutuva operaatio ja tänään Naton ja USA:n yhteinen ISAF-operaatio ovat sodan osapuolia. Suomalaistenkin toiminta muistuttaa yhä enemmän avointa sotaa, vähintään jatkosodan asemasotavaiheen toimintaa. Huipputekniikan tukema sotilasvoima ei ole vielä tähän mennessä pystynyt hallitsemaan Afganistanin kaoottista tilannetta.
Tänään läntisessä kriisinhallinnassa puhutaan niin sanotusta kolmen korttelin taktiikasta. Edessä olevassa korttelissa taistellaan vastustajan lyömiseksi ja eliminoimiseksi, seuraavassa korttelissa vakautetaan tilanne, suojataan ja tuetaan siviiliväestön palaamista arkeen, ja kolmannessa korttelissa alkaa siviilien paluumuutto, humanitaarinen työ sekä siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden ja kansainvälisten organisaatioiden yhteiskunnan rakenteita tukevan toiminnan suojaaminen. 1980-luvulla Libanonissa harjoitimme kahden korttelin kriisinhallintaa, rauhanturvaamista. Ehkäistiin yhteenottoja, vakautettiin tilannetta, suojattiin siviiliväestöä ja tuettiin siviiliasujaimistoa erilaisilla humanitaarisilla operaatioilla. Suomalaisten joukkojen kriisinhallinta Afganistanissa on yhä enemmän kolmen korttelin taktiikan soveltamista. Olemme sodan osapuoli. Tämä tulee korostumaan amerikkalaisten joukkojen saavuttua samalle operaatioalueelle.
Vaikka emme ole juridisesti sodassa niin se tässä vielä puuttuisi, että talibanit, algaidat ynnä muut ääri- ja terroristijärjestöt saisivat Afganistanissa ja laajemminkin lisää kannatusta siviileihin kohdistetun uhkailun, koston ja pommi-iskujen kautta. Isaf:in laajenevat puhdistus- ja tuhoamisoperaatiot ja ilmapommitukset tukisivat tilanteessa ääriliikkeiden masinoiman, vapaustaisteluksi julistaman taistelun julkista kuvaa ja oikeutusta kansan silmissä. Laajenevasta kannatuksesta ei olisi pitkä matka ulkopuolisen avun lisääntymiselle. Voimansa tunnossa saatettaisiin julistaa vaikkapa epäsymmetrinen sota Isaf-maille, joita vielä olisi jäljellä useiden maiden vetäydyttyä poliittisen paineen alla. Kuinka muu maailma ja ennen kaikkea globaali talous reagoisi tällaisessa tilanteessa. Tukisivatko Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia ym. maailman suuret taloudet ja pienemmätkin sotaakäyviä vai käyttäisivätkö hyväkseen tilannetta. Näitä kysymyksiä olisi syytä pohdiskella laajemminkin, kun suuntaamme lisäpanostuksia Afganistanin taistelukentille tilanteessa mistä läntisen maailman on vaikeaa ja nöyryyttävää vetäytyä.
Ei riitä, että Afganistanissa olevan suomalaisten joukkojen varustus, suoja ja liikkuvuus sekä aseistus ovat kansainvälistä tasoa. Taistelutilan hallinta, hengissä pysyminen ja taistelun voittaminen epäsymmetrisessä ja ajoittain kaoottisessa, afganistanilaisessa todellisuudessa perustuu tilannetietoisuuden ja –ymmärryksen lisäksi yksittäisen taistelijan kykyyn hallita automaation tasolla aseen-, muiden välineiden ja maaston käyttö. Silloin hänellä on edellytykset hallita taistelutilaa ja voittaa taistelu. Sama vaatimus on joukon toiminnalla. Vain jatkuva harjoittelu tekee tässäkin asiassa mestarin. Taistelukoulutus on palaamassa kriisinhallinnan ydintoiminnaksi.
Tunnisteet: Afganistan, kriisinhallinta
