Seponsivut

Ruotsin esimerkkiä noudattaen Puolustusvoimien kansallista puolustusta ajetaan meidän oloissa massiivisesti alas. Vain valvontakomission määräämä demobilisaatio sodan jälkeen on ollut laajempaa. Vuosia kestänyt lähes nollatason kertausharjoitusten vaikutukset valmiuteemme sanottiin olevan vähäiset. Nyt komentajan suulla on ilmoitettu kertausharjoittamattomien joukkojen olevan paperitiikereitä - ei kuitenkaan varmasti hengeltään. Hengen ja koulutuksellisen valmiuden hävittäminen on vakava virhe. Jää nähtäväksi kirkastaako strategisten sotilasasioiden siirtyminen puolustusvoimain komentajalta puolustusministerille ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa kansallisen puolustuksen näkökulmaa ja tulevaisuuden kansainvälisten tehtäviemme asettumista kantokykymme raameihin?

Mitä maksaisi esimerkiksi lakkautettavien prikaatien kokoonpanon säilyttäminen ja niiden koulutuksen jatkaminen johto ja runkohenkilöstöjen osalta, vaikkapa vain kartoilla ja computereilla sekä taistelija- ja järjestelmätaitojen kertaaminen vapaaehtoisissa, myös puolustusvoimien harjoituksissa sodanajan joukon valmiuden ylläpitämiseksi ilman mitään palokuntamaisia sitoumuksia. Jos turvallisuussuhdanteet muuttuvat niin olisi ainakin henkistä ja koulutuksellista valmiutta rakentaa maavoimien aluepuolustukseen sopivien yhtymien valmiuksia. Varsinkin, kun väitetään, että ainakaan kymmeneen vuoteen ei ole odotettavissa eurooppalaista aseellista kriisiä. Aikajänne antaisi aikaa tarpeen vaatiessa kehittää henkisessä ja koulutuksellisessa valmiudessa olevien yhtymien runko-osat parempaan valmiuteen. Se edellyttäisi kouluttajavoiman irrottamista sadoista ulkomaantehtävissä tai ainakin niissä palvelevien työpanoksen korvaamista kentällä.

Tämä tie muistuttaisi epäilyttävästi 30-luvulla annettuja lausuntoja siitä, että kyllä aseita saadaan
sitten kun niitä tarvitaan. Mutta tässä vinoutuneessa supistusten tilanteessa se näemmä olisi ainoa keino maavoimien lakkautettavien yhtymien ja samalla alueellisen puolustusjärjestelmän hengissä pitämiseksi. Kesällä –44 koulutettiin muutaman tunnin, jopa lyhyemmälläkin koulutuksella panssarinyrkkien ja –kauhujen menestyksekkäitä käyttäjiä (tämä ei voi olla tavoite!). Kaluston hankkiminen suhdanteiden tiukentuessa vaatii ystäviä ja turvatakuita, joita on helpompi saada materiaalin kuin divisioonien muodossa.

Mannerheimin vaivoin valvontakomission paineissa säilyttämää rannikkotykistöä ajetaan alas. Aselajin tehtävätkin kerrottiin rehvastellen ajettavan alas kunnes todettiin, että ne eivät retoriikalla poistu. Kymmenen vuotta on kestänyt Merivoimille oivaltaa, että ulkomaan- ja avomerioperaatiotaidot eivät riitä edes päätehtävän, meriliikenteen suojaamisen hoitamiseksi – puhumattakaan rannikon valvonnasta ja rannikon kohteiden puolustamisesta. Tänä vuonna on perustettu uudet joukkoyksiköt, rannikkopataljoonat, joiden tehtävät ovat periytyneet laivastoyksiköitä palvelevilta meripataljoonilta ja rannikkojoukkojen rannikonpuolustustehtävistä.

Esimerkiksi Saaristomeren ja Selkämerenkin alueella yhdellä rannikkopataljoonalla, puolustusvoimien ehkä suurimmalla joukkoyksiköllä on mittavat valmiustehtävät hoitaa lakkautettujen Turun Rannikkorykmentin/-patteriston ja liikkuvaa laivastoa tukeneen Meripataljoonan nykytilanteeseen modifioidut tehtävät puhumattakaan mahdollisista Ahvenanmaan velvoitteista. Rannikkopataljoonan esikunta vastannee operatiiviselta suunnittelukyvyltään entisen rannikkorykmentin esikuntaa.

Operaation, mukaan lukien joint-operaation kokonaisjohtaminen on vaativa tehtävä. Sitä kykyä ei ollut koalition laivastolla Irakin sodassa tai Afganistanin sodassa. Liikkuvan meripuolustuksen tehtävänä on kansallisessa puolustuksessa tarvittaessa tukea aluevastuussa olevaa yhtymää, esikuntaa, rannikkoaluetta, rannikkopataljoonaa, tai mikä se sitten onkaan nimeltään. Sitä se tekee yhdessä ilmavoimien kanssa myös itsenäisillä kaukovaikutteisilla asejärjestelmillään. Suunnitteluvastuu, taktista tasoa myöten on oltava esikunnalla tai joukolla, joka vastaa alueesta myös kriisin ja sodan aikana.

Rannikolla operatiivisessa vastuussa olevan esikunnan on oltava kykenevä johtamaan verkostoavusteisesti tiedustelua ja valvontaa, merivoimien tulenkäyttöä, ohjus ja tykistöyksiköitä, rannikolla operoivia rannikkojääkäreitä ja muita erikoisyksikköjä ja puolustushaarajoukkoja – jopa rannikolla toimivaa maavoimien yhtymää. Siitä löytyvät kansallisen puolustuksen joint-operaatioiden perusteet, joihin on sovitettava turvatakuiden ja ystävien mahdollinen apu suomalaisessa johdossa. Sitten aivan toinen asia on verkostoitunut kokonaismaanpuolustus, jota johtaa perustuslain mukaan maan korkein poliittinen johto. Sen ymmärtää kylmän sodan veteraanikin.

Me emme ole maatamme puolustaessamme verrattavissa mihin tahansa kansainvälisen kriisinhallinnan kenttään. Sotilasyksiköillä on oltava selkeät tehtävät ja vastuualueet. Siihen kuvaan ei sovi hallinnollisella ja operatiivisella vastuulla pelaaminen. Niitä ei hallita minkäänlaisilla ylemmän johtoportaan siviilien joukossa sukkuloivilla sotilastarkkailija- tai yhteysupseeritiimeillä tai taisteluvaunuin liikkuvilla tiedusteluryhmillä kriisinhallintaoperaatioiden malliin. Silloin psykologiset ja maineenhallinnan operaatiot asettuvat kriisijohtamisen ja johtajiinsa luottavan sotaväen ja kansan raameihin. Valmiusyhtymillä ja niiden perustamilla sodanajan joukoilla ja yhtymillä ei ilmeisesti nähdä kriisinhallintaoperaatioiden tapaan selkeitä vastuualueita. Operoivatko kaikki johtoportaat kansainväliseen malliin alueella, usein toisistaan tietämättä. On syntynyt kuva, että ne toimivat ryhmitysalueeltaan ikään kuin liikkuvina, operatiivisina reserveinä todennäköisine operaatiovaihtoehtoineen ja vastahyökkäyssuuntineen.

Tämä ei riitä. Maa on jaettava operatiivisiin vastuualueisiin. Niistä voi vastata vain riittävästi varustetut ja koulutetut alueelliset tai paikalliset esikunnat, maavoimien yhtymät ja joukot tai rannikkopuolustuksen esikunnat ja joukot. Näihin perustavaa laatua oleviin linjauksiin ei löydy suoraa vastausta kriisinhallinnan kansainvälisestä ympäristöstä. Taktisen tason ja yksityisen taistelijan sekä teknisten järjestelmien käytön ulkomaankokemuksella on marginaalista merkitystä kansalliselle puolustukselle. Sitä vastoin kansallisen puolustuksen kannalta kansainvälisillä strategisilla ja operatiivisilla malleilla näyttää olevan selvästi kustannuksia huimasti lisäävää huipputekniikan ja ulkomaantehtäviä palvelevien järjestelmien laajentuvaa kehittämistä. Pohjoismainen puolustusyhteistyö onkin tervetullut aloite arktisen alueen puolustusta kehitettäessä.

Alueellisen puolustusjärjestelmän kehittämisessä mukana 60-luvulla ollutta kenraalimajuri Juhani Ruutua lainattiin Sotilasaikakauslehden artikkelissa (9/2007). Hän tiivisti tuon ajan vaikeudet seuraavasti: ”Esille nousi niin kutsutun kaappaushyökkäyksen mahdollisuus. Suurvallan ilmaylivoima mahdollisti hyökkäyksen Suomessa yhdenaikaisesti kaikkiin tärkeimpiin kohteisiin, olivatpa kysymyksessä viesti- tai kuljetusyhteydet, valtionhallinto tai puolustusvoimat. Kaikki arat kohdat olivat alttiina samanaikaiselle hyökkäykselle – kaappaushyökkäykselle. Näiden seikkojen vuoksi täytyi saada aikaan puolustusjärjestelmä, jossa olisimme valmiina kaikkialla Suomessa pahimman varalle,” Mikä on muuttunut puolustuksen kaukokatseisessa strategiassa ja perusteissa jos yleensä halutaan puhua valmistautumisesta myös pahimpaan?

Tunnisteet: aluepuolustus, demobilisaatio, uskottava kansallinen puolustus

Automaation lisääntyessä 70-luvulta alkaen tiedustelussa, valvonnassa ja tykistön tulenkäytössä heräsi ajoittain keskustelua komentajien ja tulenjohtokomentajien roolista. Epäiltiin komentajien merkityksen vähenevän koneiden tehdessä jopa päätöksiä. Lopputulos oli yleensä sellainen, että kyseessä on vain ihmistyövoimaa säästävä, ammunnan datan ja valvontatiedon käsittelyä helpottava ja nopeuttava järjestelmä, joka antaa faktisia perusteita komentajan intuitiiviselle johtamiselle ja päätöksenteolle. Laskin ei muuttanut mitenkään komentajan tilannetietoisuuden ja päätöksenteon tarvetta eikä velvoitteita nykykielellä sanottuna ulkoisen ja sisäisen verkoston suhteen.

Eräiden tutkijoiden mukaan verkostopuolustus antaa megaluokan muutoksen sodankäyntiin. Tällä viitattaneen siihen, että tietosodankäynnin puolella voidaan sota voittaa tai hävitä verkoissa jo tänään ilman yhtään laukausta. Kysymys olisi kai vasta ensimmäisestä erästä. Puolustajan näkökulmasta kokonaismaanpuolustuksen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia (YETTS) ja poikkeusoloihin varautuminen joutuisivat kyllä koetukselle. Koko yhteiskunta tehostaisi kriisiajan valmiuksiaan, virittäisi verkostonsa säätöjä äärimmilleen. Yhteiskunnan kaikki voimavarat suunnattaisiin elintärkeiden toimintojen turvaamiseen. Viimekädessä sodanajan puolustusvoimat torjuisi kriisiajan suojattuihin verkkoihin ja verkostoihin tukeutuen maahan tunkeutujan.

Silloin kaikki kriisiajan varautumisen järjestelyt realisoidaan. Eri ministeriöiden hallinnonalojen poikkeusolojen suunnitelmat ja keskinäiset yhteistoimintaverkostot pannaan täyteen valmiuteen. Huoltovarmuuden tilanne ja huoltovarmuussopimukset eri maiden ja kauppajärjestöjen sekä teollisuuden kanssa olisi tarkistettu. Kansainväliset logistiset ja tuotannolliset sopimukset olisi tarkistettu. Eri hallinnon aloilla satoja sopimuksia ja sitoumuksia päivitetään. EU-maiden ja kumppanuusmaiden yhteisvastuu ja solidaarisuusvalmiuksia testataan. Poikkeusolojen lainsäädännöllistä ja hallinnollista valmiutta tehostetaan. Tässä vain muutamia esimerkkejä mainittuna.

Verkostokomentaja on yksi yhteiskunnan vastuullisista viranomaisista omalla toimialallaan. Hänen on oivallettava asemansa kansalaisten elinmahdollisuuksien sotilaallisen turvan toimijana. Kansallisessa puolustuksessa verkostokomentajan ensisijainen tehtävä on vastata johtamansa sotilasyhteisön kyvystä aloittaa ensimmäiset tehtävänsä. Hän eikä hänen joukkonsa käy kyselemässä perheissä terroristeista, asekätköistä eikä hämärämiehistä. Sen tekevät muut viranomaiset, joita verkostokomentaja valmistautuu tukemaan. Hänen joukkonsa eivät suorita kotietsintöjä eikä omien kansalaisten kuulusteluja. Hänen joukollaan on läheiset ja kunnioittavat välit alueensa asujamistoon, viranomaisiin, järjestöihin ja kunnallisiin ja alueellisiin kriisiajan johtoryhmiin ja -keskuksiin..

Kaikki tietojärjestelmät ja niiden haavoittuvat verkostot suojataan. Yhteistoimintaverkostot aktivoidaan kokouksissa, tapaamisissa ja tiedotusverkoissa. Verkostokomentaja pitää itsensä ja edellyttää alaistensa pitävän itsensä tietoisina siviiliviranomaisten yhteiskuntaa suojaavien toimintojen tilasta. Hän ei vaaranna siviiliväestön turvallisuutta toimimalla siviilien joukossa, väestönsuojelutiloissa, sairaaloissa tai muissa kansainvälisten sopimusten turvaa nauttivissa kohteissa. Hän ylläpitää tilannetietoisuuttaan keräämällä kuumeisesti relevanttia tietoa verkostoistaan. Tietoa, joka tukee tai kompromettoi hänen omaa tilannekuvaansa. Hän hioo ja testauttaa johtamisen, tiedustelun ja valvonnan sekä voimankäytön verkostoavusteisia järjestelmiä salaamisen rajoissa. Tiedotus toteutetaan valtionjohdon linjausten mukaan asianomaisten viranomaisten ja sotilastiedotuksen operaatioilla. Samassa hengessä verkostokomentajan tiedotus suuntaa puolustusvoimien sisäistä ja ulkoista tiedotusta kentälle ja yhteistoimintaverkkoihin.

Tilannekuvaa tarkentaa kentältä tulevat ensikäden tiedot tilanteesta. Yleistilanteen kehittyminen avautuu sotilaallisen puolustusjärjestelmän verkottuneesta tietojärjestelmästä, aamu- ja iltapalavereissa, kentän ja luottohenkilöiden kontakteissa. Vihamielisen toiminnan kuva rakentuu verkottuneen tiedustelu ja valvontajärjestelmän kautta raaka- ja prosessoituna tietona kuvaputkilla. Tietoa oman toiminnan osalta arvioivat oman esikunnan asiantuntijat. Logistisen ja ylläpitävän huollon tilanteen hän löytää huollon verkoista ja tarkennuksia kertoo huoltopäällikkö ja toimialajohtajat. Viranomaisverkoista ja yhteistoimintatahoilta hän saa arvokasta tietoa yhteiskunnan tilasta alueellaan. Henkilöstöpuolen raportointi ja tilastot sekä koulutukseen ja harjoitteluun liittyvät ohjelmat ja raportit sekä omakohtainen osallistuminen kertovat valmiuden kehittymisestä. Verkostokomentaja valmistautuu yhteistoimintaan turvatakuu yhteisön tai kumppanuusmaiden joukkojen kanssa, tarvittaessa myös johtamaan niitä vastuualueellaan. Hän edellyttää vähintään yhteistoimintaa kaikkien vastuualueellaan toimivien joukkojen kanssa. Koko ajan hän peilaa tilanteen kehittymistä suunnitelmiinsa ja niiden toimeenpanoon ydinverkostonsa kanssa. Kriisikohdat pyritään ennakoimaan ja vaihtoehdot elävät tosielämän rinnalla. Hän yksinkertaistaa, kiteyttää ja havainnollistaa tilanteen kompleksisuutta; saattaa ajatuksensa etäisimmän strategisen taistelijan tietoon; pitää tehtävän kirkkaana mielessään.

Verkostokomentajan vastuualueen tai toimintasuunnan operaatioiden saadessa täysimittaisen sodankäynnin luonteen verkostokomentajan näkökulma fokusoituu ydintoimintaan. Sovittelijan, viestijän ja innostajan rooli muotoutuu taistelutilan kovuuden mukaiseksi. Hän ennakoi toiminnan vaikutukset siviiliväestöön. Hän varmistaa yhteistoimintaverkoissaan, että asianomaiset viranomaiset huolehtivat siitä, että siviilit eivät jää taistelujen jalkoihin. Palo- ja pelastusviranomaiset, väestösuojelu elimet ja muut väestön turvallisuudesta ja elinoloista vastaavat viranomaiset operoivat tehtävissään yhteistoiminnassa verkostokomentajan alaverkoston kanssa. Komentaja ei hallitse koko tilannetta yksityiskohtineen, mutta hän luottaa alaistensa, muiden johtoportaiden alueella toimivien elimien ja joukkojen tekevän asiat sovittujen raamien ja koulutuksessa omaksuttujen taitojen puitteissa. Hän on jakanut vastuuta. Yhteen hiileen puhaltaminen on valttia verkostopuolustuksessakin.

Verkostokomentajan ja hänen ”tiimikavereidensa” toiminnan edellä sanottu, ei niin analyyttinenkään kuva on vain kalpea aavistus siitä, mitä verkostokomentaja tulee kohtaamaan pantaessa kansallisen puolustuksen järjestelmät äärimmäiseen valmiuteen ja taisteluun kansan itsenäisyyden ja elinmahdollisuuksien turvaamiseksi. Jos tällaista toimintakykyä voidaan osoittaa jo tänään on kynnys sotaan joutumisesta varsin korkea tulevaisuudessakin. Sillä on vaikutusta potentiaalisen uhkan tahtoon. Verkostokomentaja on yhdistänyt informaatioajan verkostokeskeisyyden ja teollistuneen sodankäynnin komentajuuden. Sen ymmärtää myös kylmän sodan komentaja.

Tunnisteet: tietosodankäynti, Verkostokomentaja