keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007
Pohjoismainen yhteistyö ja ulkomaantehtävät eivät tuo ratkaisua Suomen puolustuksen perusongelmiin
Dagens Nyheterin 14.2. uutisoima ja meilläkin YLE:ssä kuultu ruotsalaisten huoli kansallisen puolustuksen alasajosta sai kovin vähän huomiota turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Ruotsin puolustusvoimien komentaja Håkan Syre´n totesi virkauransa puolivälissä (TS 19.4.), että Ruotsin on tiivistettävä puolustusyhteistyötä lähinaapureidensa Suomen ja Norjan kanssa. Yllättävän dramaattisesti hän jatkoi, että kansallisvaltioina saatamme olla vielä tulevaisuudessa hukassa omien puolustusvoimiemme kanssa. Keskustelu herättää kysymyksen siitä eikö ruotsalaisten lanseeraama ja meilläkin kuultu: "Ei sotaa ainakaan kymmeneen vuoteen" (joka aika lasketaan aina kuluvasta päivästä eteenpäin) olekaan ollut pitävä perusta strategiselle ja ennen kaikkea operatiiviselle puolustussuunnittelulle.
Ruotsin kansallisen puolustuksen uskottavuus ei näytä toteutuvan Afganistanista, Afrikasta, Lähi-idästä tai Välimereltä käsin. Tähän ongelmaan Ruotsi on hakemassa naapuritukea. Siihen liittyy tavoite Ruotsin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, jossa yhteydessä Syre´n käytti sanaa neutraliteetti. Tarkoittaako se eräänlaisesta neutraalia liittoutumista, osallistumista yhä tiiviimmin Naton operatiiviseen toimintaan ilman jäsenyyden velvoitteita. Näin voidaan natoneutraalilla ratkaisulla osallistua täysimittaisesti euro-atlanttiseen turvallisuuden yhteisvastuuseen omien intressien mukaisesti.
Ruotsin turvallisuuspoliittista suuntausta osoittavat mm. ISAF-joukko Afganistanissa, ohjuskorvetti Välimerellä UNIFIL II:n merivalvojana; lähiaikoina ehkä myös Naton 5. artiklan terrorismin vastaiseen sotaan liittyvänä meriliikenteen ratsaajana. Tšekeille on luvattu tarvittava maatuki heidän tulevan Baltian ilmavalvontarotaation aikana, johon Ruotsi harkitsee myös itse osallistumista. Suunnitelmissa on JAS-hävittäjien lähettäminen Afganistaniin ja Afrikkaan. Suomen kanssa käydään keskustelua osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkojen (NRF) päivystysrotaatioon.
Keskustelut Suomen kanssa näyttävät olevan keskustelua natoneutraalin liittoutumisen syventämisestä myös Suomessa. Yhä läheisempi yhteistyö sopii myös meille Nato jäsenyyden verryttelynä. Se mahdollistaa osallistumisen kriisinhallintaan niin EU:n kuin Natonkin joukoissa. Se antaa myös toimintavapautta osallistua poliittisesti tarkoituksenmukaisiin ja hyväksyttäviin operaatioihin. Ainoa ongelma on siinä, että ilman jäsenyyttäkin hinta tulee ylittämään nykyisen budjettiraamimme. Vain suurimpien hallituspuolueiden suosittama selvä puolustusmäärärahojen tasokorotus voi korjata ulkomaantehtävien aiheuttaman kansallisen puolustuksen vääristymän.
Yhteistyö ruotsalaisten ja mahdollisesti myös norjalaisten kanssa on looginen jatke kylmän sodan aikaiselle Pohjolan balanssille - pitää Pohjola vakaana. Keskustelu meri- ja ilmavalvonnan sekä ilma- ja meriliikenteen suojaamisen yhteistyöstä miinanraivauksineen ovat selkeitä yhteistoiminnan muotoja, jotka edellyttävät yhteensopivuuden kehittämistä. Voisimme keskittyä omiin lähialueisiimme sekä tulevaisuuden kaasuputki- ja öljykuljetusreiteille puhumattakaan EU:n 1200 km:n ulkorajasta. Toinen ulottuvuus on hallitusohjelmassakin mainittu yhteistyö Itämerenmaiden ja Venäjän kanssa, joka lisää luottamusta ja turvallisuutta Itämeren merikuljetus- ja energiareiteillä.
Lisääkö kansallisen puolustuksemme uskottavuutta 2011 jälkeen se, että aiomme osallistua kaukaisiin joint-operaatioihin EU:n ja mahdollisesti Natonkin taisteluosastoissa (NRF) ja sen 5. artiklan turvatakuuoperaatioissa. Tähän olemme valmistautumassa uudella miinalaivueella, johon kuuluvat 250 milj. euron Italiasta tilatut miinasodankäynnin alukset ja tukialuksiksi trooppisiin oloihin peruskorjatut miinalaivat. Osallistumista vahvennetaan vielä ilmatankkauskykyisellä Hornet-osastolla täsmäpommeineen. Vertailukohteena voisi olla Saksan kuuden Tornado-hävittäjän 500 hengen maaorganisaatio, josta 150 sijoittuu Afganistaniin. Pelkästään juoksevat, alustavat ylläpitokustannukset ovat 35 milj. euroa vuodessa. Tuo summa olisi jo runsas kolmannes ulkomaan toimintojemme 100 milj. euron ylläpitokustannuksista, johon eivät sisälly vielä asejärjestelmien ja kaluston kehittäminen ja rakentaminen palvelemaan ulkomaantehtäviä eikä myöskään kaluston kuluminen ja pääomankustannukset. Hallitusohjelman lupaama 40 milj. euron tasokorotus uppoaisi jo Hornet-osaston vuoden kustannuksiin. Samaan aikaan kansallista alue- ja paikallispuolustusta on ohennettu jyrkästi ja maavoimien aluepuolustuksen asejärjestelmiä tuhotaan ja myydään romuna.
Voimakas keskittyminen ulkomaantehtävien kehittämiseen on selvästi häirinnyt kansallisen puolustuksemme kehittämistä. Olemme ikään kuin samaistuneet ongelmiin, jollaisia meillä ei ole ollut rauhanturvaamisessa eikä kansallisessa puolustuksessakaan. Kansallista puolustusta suunnitellaan aivan kuin olisimme voimankäytön uhkamalleissa vain yksi maailman kriisinhallintakentistä. Julkisuudessa uskotellaan, että kolme maavoimien valmiusyhtymää ja yksi komppania maakuntaa kohden korvaavat syntyneet aukot. Kertausharjoitusten vuosia kestäneen alasajon vaikutuksia ei tunnisteta. Nykyinen kehitys noudattelee kriisinhallinta operaatioiden mallia nopean toiminnan operatiivisine joukkoineen (valmiusyhtymät) ja siviili-sotilasyhteistyöhön erikoistuneineen CIMIC-komppanioineen (maakuntakomppaniat). Kriisinhallintakokemusta ja -järjestelmiä yritetään sovitella kansallisen puolustuksen käyttöön.
Puolustusvoimien rahoituskriisissä ei nähdä sen erästä aiheuttajaa, jyrkästi lisääntynyttä satsausta kaukotoimintaan tarkoitettujen johtamis-, ase-. ja logististen järjestelmiemme rakentamiseen. Jopa pääkaupungin ohjuspuolustuksen uudistaminen ja kertausharjoitusten elvyttäminen vaarantuvat. Kansallisen puolustuksen vääristymä ja kriisinhallinnan kustannusosuus ovat paisuneet siinä mitassa, että niitä tulisi tarkastella erillisinä kysymyksinä. Kansallista puolustusta ei tulisi pitää ulkomaantehtävien käenpesänä.
Läheisempi puolustus- ja kriisinhallintayhteistyö ei juurikaan kevennä Suomen taakkaa eikä tuo ratkaisua ohentuvan kansallisen puolustuksemme ongelmaan. Se tarjoaisi pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen ratkaisun sulkematta pois nato-jäsenyyden prosessointia eikä myöskään mahdollisuutta, jos ei nyt käsikädessä Ruotsin kanssa niin ainakin sen vanavedessä anoa tulevaisuudessa Naton jäsenyyttä.
Ruotsin kansallisen puolustuksen uskottavuus ei näytä toteutuvan Afganistanista, Afrikasta, Lähi-idästä tai Välimereltä käsin. Tähän ongelmaan Ruotsi on hakemassa naapuritukea. Siihen liittyy tavoite Ruotsin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, jossa yhteydessä Syre´n käytti sanaa neutraliteetti. Tarkoittaako se eräänlaisesta neutraalia liittoutumista, osallistumista yhä tiiviimmin Naton operatiiviseen toimintaan ilman jäsenyyden velvoitteita. Näin voidaan natoneutraalilla ratkaisulla osallistua täysimittaisesti euro-atlanttiseen turvallisuuden yhteisvastuuseen omien intressien mukaisesti.
Ruotsin turvallisuuspoliittista suuntausta osoittavat mm. ISAF-joukko Afganistanissa, ohjuskorvetti Välimerellä UNIFIL II:n merivalvojana; lähiaikoina ehkä myös Naton 5. artiklan terrorismin vastaiseen sotaan liittyvänä meriliikenteen ratsaajana. Tšekeille on luvattu tarvittava maatuki heidän tulevan Baltian ilmavalvontarotaation aikana, johon Ruotsi harkitsee myös itse osallistumista. Suunnitelmissa on JAS-hävittäjien lähettäminen Afganistaniin ja Afrikkaan. Suomen kanssa käydään keskustelua osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkojen (NRF) päivystysrotaatioon.
Keskustelut Suomen kanssa näyttävät olevan keskustelua natoneutraalin liittoutumisen syventämisestä myös Suomessa. Yhä läheisempi yhteistyö sopii myös meille Nato jäsenyyden verryttelynä. Se mahdollistaa osallistumisen kriisinhallintaan niin EU:n kuin Natonkin joukoissa. Se antaa myös toimintavapautta osallistua poliittisesti tarkoituksenmukaisiin ja hyväksyttäviin operaatioihin. Ainoa ongelma on siinä, että ilman jäsenyyttäkin hinta tulee ylittämään nykyisen budjettiraamimme. Vain suurimpien hallituspuolueiden suosittama selvä puolustusmäärärahojen tasokorotus voi korjata ulkomaantehtävien aiheuttaman kansallisen puolustuksen vääristymän.
Yhteistyö ruotsalaisten ja mahdollisesti myös norjalaisten kanssa on looginen jatke kylmän sodan aikaiselle Pohjolan balanssille - pitää Pohjola vakaana. Keskustelu meri- ja ilmavalvonnan sekä ilma- ja meriliikenteen suojaamisen yhteistyöstä miinanraivauksineen ovat selkeitä yhteistoiminnan muotoja, jotka edellyttävät yhteensopivuuden kehittämistä. Voisimme keskittyä omiin lähialueisiimme sekä tulevaisuuden kaasuputki- ja öljykuljetusreiteille puhumattakaan EU:n 1200 km:n ulkorajasta. Toinen ulottuvuus on hallitusohjelmassakin mainittu yhteistyö Itämerenmaiden ja Venäjän kanssa, joka lisää luottamusta ja turvallisuutta Itämeren merikuljetus- ja energiareiteillä.
Lisääkö kansallisen puolustuksemme uskottavuutta 2011 jälkeen se, että aiomme osallistua kaukaisiin joint-operaatioihin EU:n ja mahdollisesti Natonkin taisteluosastoissa (NRF) ja sen 5. artiklan turvatakuuoperaatioissa. Tähän olemme valmistautumassa uudella miinalaivueella, johon kuuluvat 250 milj. euron Italiasta tilatut miinasodankäynnin alukset ja tukialuksiksi trooppisiin oloihin peruskorjatut miinalaivat. Osallistumista vahvennetaan vielä ilmatankkauskykyisellä Hornet-osastolla täsmäpommeineen. Vertailukohteena voisi olla Saksan kuuden Tornado-hävittäjän 500 hengen maaorganisaatio, josta 150 sijoittuu Afganistaniin. Pelkästään juoksevat, alustavat ylläpitokustannukset ovat 35 milj. euroa vuodessa. Tuo summa olisi jo runsas kolmannes ulkomaan toimintojemme 100 milj. euron ylläpitokustannuksista, johon eivät sisälly vielä asejärjestelmien ja kaluston kehittäminen ja rakentaminen palvelemaan ulkomaantehtäviä eikä myöskään kaluston kuluminen ja pääomankustannukset. Hallitusohjelman lupaama 40 milj. euron tasokorotus uppoaisi jo Hornet-osaston vuoden kustannuksiin. Samaan aikaan kansallista alue- ja paikallispuolustusta on ohennettu jyrkästi ja maavoimien aluepuolustuksen asejärjestelmiä tuhotaan ja myydään romuna.
Voimakas keskittyminen ulkomaantehtävien kehittämiseen on selvästi häirinnyt kansallisen puolustuksemme kehittämistä. Olemme ikään kuin samaistuneet ongelmiin, jollaisia meillä ei ole ollut rauhanturvaamisessa eikä kansallisessa puolustuksessakaan. Kansallista puolustusta suunnitellaan aivan kuin olisimme voimankäytön uhkamalleissa vain yksi maailman kriisinhallintakentistä. Julkisuudessa uskotellaan, että kolme maavoimien valmiusyhtymää ja yksi komppania maakuntaa kohden korvaavat syntyneet aukot. Kertausharjoitusten vuosia kestäneen alasajon vaikutuksia ei tunnisteta. Nykyinen kehitys noudattelee kriisinhallinta operaatioiden mallia nopean toiminnan operatiivisine joukkoineen (valmiusyhtymät) ja siviili-sotilasyhteistyöhön erikoistuneineen CIMIC-komppanioineen (maakuntakomppaniat). Kriisinhallintakokemusta ja -järjestelmiä yritetään sovitella kansallisen puolustuksen käyttöön.
Puolustusvoimien rahoituskriisissä ei nähdä sen erästä aiheuttajaa, jyrkästi lisääntynyttä satsausta kaukotoimintaan tarkoitettujen johtamis-, ase-. ja logististen järjestelmiemme rakentamiseen. Jopa pääkaupungin ohjuspuolustuksen uudistaminen ja kertausharjoitusten elvyttäminen vaarantuvat. Kansallisen puolustuksen vääristymä ja kriisinhallinnan kustannusosuus ovat paisuneet siinä mitassa, että niitä tulisi tarkastella erillisinä kysymyksinä. Kansallista puolustusta ei tulisi pitää ulkomaantehtävien käenpesänä.
Läheisempi puolustus- ja kriisinhallintayhteistyö ei juurikaan kevennä Suomen taakkaa eikä tuo ratkaisua ohentuvan kansallisen puolustuksemme ongelmaan. Se tarjoaisi pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen ratkaisun sulkematta pois nato-jäsenyyden prosessointia eikä myöskään mahdollisuutta, jos ei nyt käsikädessä Ruotsin kanssa niin ainakin sen vanavedessä anoa tulevaisuudessa Naton jäsenyyttä.
Tunnisteet: kriisinhallinta, ulkomaantehtävät
tiistaina, huhtikuuta 03, 2007
Khiamraportti jätti vastaamatta keskeisiin kysymyksiin – asia edelleen selvittämättä lähes vuosi tapahtumen jälkeen
Valtioneuvoston kanslian asettama Khiam-asiantuntijatyöryhmä julkisti 10. marraskuuta viime vuonna arvion Khiamin YK-aseman tuhoutumisesta nojautuen YK:n ja Israelin antamiin raportteihin. Annetun arvion jälkeen tapaus jäi yhtä epäselväksi kuin se oli 25. heinäkuuta tapahtuneen aseman tuhoutumisen ja Israelin suurlähettilään antaman, tekniseen virheeseen viittaavan alustavan vastauksen jälkeen. Israelin selitys ei ollut kovin uskottava tarkasteltaessa aseman vuosikymmenien historiaa, tuhoon johtanutta tapahtumaketjua ja YK:n aktiivista kommunikointia Israelin armeijan (IDF) ja hallituksen suuntaan. Selitykset olivat Israelin kansallisen turvallisuuden, maineen sekä diplomaattisen toimintakyvyn säilyttämiseksi tehtyjä toimia. Puhuttiin vain inhimillisestä erehdyksestä ja teknisestä virheestä. Alkuvaiheessa viitattiin jopa ilmavoimien karttapulaankin!
Perusteettomia olivat vetoomukset asian luottamuksellisuuteen, sotilassalaisuuksiin ja vainajiin liittyvään arkaluontoiseen aineistoon. Mitkä mahtavat olla YK:n tarkkailijaoperaation toiminnassa niitä salaisia sotilaallisia kysymyksiä, joita ei voida kertoa. Kaikissa ohjeissa, manuaaleissa ja koulutuksessa on aina korostettu tarkkailijaoperaatioiden avoimuutta. Se on osapuolten hyväksymien mandaatin ja toimeenpanoasiakirjojen peruskysymyksiä. Tässä tapauksesta syntyi vaikutelma luottamuksellisuuteen vetoavasta peittelystä.
Arvio yritti vesittää myös mahdolliset oikeudelliset toimet IDF:a vastaan vetoamalla esimerkiksi ICTY:n päätökseen, joka jätti aikanaan syyttämättä Naton pommitukset Balkanilla, joissa muun muassa matkustajajunan pommitus Kosovossa ja Kiinan suurlähetyksen pommitus Belgradissa vaativat arviolta 500 siviiliuhria. Samoin kävi Israelin syyttäjälaitoksessa, jolla perusteella asiantuntijatyöryhmä nojasi ne bis in idem - periaatteeseen (ei kahdesti samassa asiassa), mikä ei sinällään ole outoa minkään maan hallituksen toimissa niin kauan, kun ei ole perustettu puolueetonta tai voittajien tribunaalia. Kysymys on silti Israelin hallituksen johdossa olevan IDF:n rikoksesta kansainvälistä oikeutta vastaan ja se ei voi väistää vastuutaan. Vastuun väistäminen ei ole ollut Israelille outoa eihän se ole tiettävästi vielä kertaakaan korvannut esimerkiksi UNIFIL:lle vuosikymmenien aikana aiheuttamiaan vahinkoja.
Arvio hämärsi vastuukysymyksiä antamalla kuvan kollegiaalisesta johdosta ja vastuusta. Aseettoman UNTSO:n yksiselitteinen mandaatti on ”...valvoa aseleposopimuksia sekä estää yksittäisten tapausten eskaloituminen kriiseiksi...”. Mandaatin tie oli kuljettu loppuun jo massiivisten pommitusten alettua. Toimeenpano-ohjeet ja sopimukset sekä UNIFIL:n kanssa yhteistoiminnassa laaditut operatiiviset käskyt ja ohjeet sisältävät ohjeet asemien evakuoinnista sodan ja aseman turvallisuutta uhkaavien kriisien varalta. Ohjeet korostavat sotilaallisesti ennakoivan päätöksenteon tärkeyttä. Joku pitkässä komentoketjussa, joka ulottuu kentältä aina YK:n päämajaan saakka oli ottanut oikeudekseen tulkita UNTSO:n mandaattia. YK:n päämajan rauhanturvatoimialasta vastaavan alipääsihteerin osuutta kentän operatiivisessa johtamisessa kaukana pintatilanteesta ei selvitetty vaikka tilanteenmukaisia käskyjä oli siltäkin taholta tiettävästi annettu.
Annetun arvion lukijalle syntyi vaikutelma ammattitaidottomuudessa aiheutetusta laiminlyönnistä ja tuottamuksesta, jossa UNTSO:n mandaatti, toimeenpanokäskyt- ja ohjeet sekä kaikki YK:n tarkkailijakoulutuksesta tunnetut, jo vuosikausia voimassa olleet periaatteet oli unohdettu. On kovin outoa jos kansainvälinen yhteisö sekä UNTSO:n osallistujamaiden hallitukset ovat tyytyneet annettuihin selityksiin. Australian hallitus teki heti tapahtuman jälkeen omat johtopäätöksensä ja veti tarkkailijansa pois välittömästi Khiamin pommituksen jälkeen.
IDF:n kerrottiin varoittaneen useita kertoja YK:n asemien suojassa toimivien Hizbollahin taistelijoiden aiheuttamasta riskistä aseman turvallisuudelle. Se oli varmasti protestoinut myös aseman raportoinnin vaarantaneen Israelin maavoimien operaatiota. Toisaalta Israelin pääministerin kerrotaan todenneen heillä olleen muitakin murheita kuin YK-aseman tuhoutumisen selvittäminen tilanteessa, missä maavoimien tunkeutuminen Libanonin alueelle ja Hizbollahin ryhmitykseen oli sitonut operaatiosta vastuullisten komentajien huomion. Kerrottiinhan jo Israelin suurlähettilään alustavassa raportissa 19 israelilaissotilaan kaatuneen kyseisessä operaation vaiheessa. Ei kai tällaisessa tilanteessa yksikään vastuullinen komentaja voi sallia kenenkään huutavan eetteriin joukkojensa liikkeitä hyökkäyksen kriittisessä vaiheessa. UNIFIL:n komentajan johtamista jälkijunassa ei ole myöskään kyseenalaistettu missään vaiheessa
YK:n omaa toimintaa ohjaavat käskyt, ohjeet, yhteysupseereiden viestintä ja avoin, koko UNTSO:n alueella kuultava aseman radioliikenne samoin kuin tarkkailijoiden viestit ja puhelut valaisivat aseman tuhoon johtanutta kehitystä. Jostain syystä niistä ei vain puhuttu mitään. Myöskään ei kerrottu, milloin Israel antoi varoituksen siviileille ja mahdollisesti myös YK:lle poistua alueelta. Valtaosa Khiamin asukkaista oli Israelin mukaan jo poistunut kylästä ennen 25.7.. Mediakin kertoi tällaisia varoituksia ja kehotuksia annetun.
Vaikka suurta yleisöä yritettiin tapahtuman jälkeen valistaa matalasta tappionsietokyvystämme, niin Khiamin aseettoman tarkkailuaseman jättäminen kuukaudeksi räikeästi kansainvälisiä lakeja rikkovien osapuolten taistelujen polttopisteeseen oli hämmästyttävää ja varsin ammattitaidotonta sotilastarkkailun ymmärrystä. Maalialueella toimivalle tarkkailijalle annettu tehtävä laskea kranaatteja ja raketteja oli harkitsematon puhumattakaan hyökkäävän joukon liikkeiden raportoinnista. Mandaatin linjauksen ja kaiken järjen perusteella heidät olisi pitänyt evakuoida useita päiviä, ellei viikkoja aikaisemmin. Sitä paitsi olihan yksi asema evakuoitu jo 24.7. tarkkailijan haavoittumisen takia. Ennen Israelin maaoperaation etenemistä Khiamin tasalle olisi varmasti ollut mahdollisuus evakuoida asettomat tarkkailijat. Olisihan alueelle jäänyt senkin jälkeen UNIFIL:n asellinen rauhanturvajoukko. Arviossa kerrotaan, että mikään yksittäinen asema ei ollut muita uhatumpi. Kuitenkin asiantuntija piireissä on yleisesti tunnettua, että Khiamin asema sijaitsi IDF:lle tärkeällä hyökkäysuralla, jolla sitten käytiinkin kiivaita taisteluja. IDF oli myös jatkuvasti varoittanut Hizbollahin operoinnista YK-aseman tuntumasta.
Herää kysymys YK:n ja sen rauhanturva- ja kenttäjohdon oikeuksista. Voidaanko hallitusten hyväksymiä mandaattia ja toimeenpano-ohjeistuksia soveltaa satulapäätöksin? Libanonin tarkkailijaryhmän rauhanturvatoiminnan hyvin tunteva johtaja (COGL) on raportin mukaan esittänyt aseman evakuointia ainakin tuhoutumispäivänä. On varmaa, että asiasta on keskusteltu aiemminkin. Kenen vaatimuksesta asema oli jatkanut toimintaansa? Onko kriisin syvetessä mahdollisesti oltu yhteydessä myös Suomen hallitukseen, joka oli myös varsin vaitonainen, salaileva ja jopa passiivinen asian tutkinnassa.
Arvio jättää käsittelemättä täysin YK:n, UNTSO:n ja UNIFIL:n johdon vastuun ja tuottamuksen aseman toiminnan jatkamisesta yli mandaatin rajojen. On valitettavaa, että asiantuntijayöryhmä vetosi siihen, että YK ei vastannut sen asettamiin kysymyksiin, josta syystä sen laatima arvio jäi hyvin vajavaiseksi. Syntyy käsitys, että rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa eivät sido mitkään palvelusvelvollisuuden säännökset eikä mandaattien raamit. Asian peittely ei edistä YK:n, kriisinhallintaoperaatioiden kansainvälisen johdon eikä rauhanturvaamisen uskottavuutta. Kohta vuosi tapahtuman jälkeen ei valtioneuvoston kanslia ole saanut vastauksia asettamiinsa kysymyksiin ja se on haudannut asian. Ainakaan julkisuudessa siitä ei ole kerrottu mitään. On täysin perusteltua vaatia asian kunnollista tutkimista ja selvittämistä.
Asia ei ole loppuun käsitelty niin kauan kuin YK ja Suomen hallitus eivät anna selkeää selvitystä Khiamin neljän rauhanturvaajaan kuolemaan johtaneista. Tapaus on vakava ennakkotapaus rauhanturvaoperaatioiden riskien ja suomalsisten uhrien liisääntyessä. tapahtumista.
Perusteettomia olivat vetoomukset asian luottamuksellisuuteen, sotilassalaisuuksiin ja vainajiin liittyvään arkaluontoiseen aineistoon. Mitkä mahtavat olla YK:n tarkkailijaoperaation toiminnassa niitä salaisia sotilaallisia kysymyksiä, joita ei voida kertoa. Kaikissa ohjeissa, manuaaleissa ja koulutuksessa on aina korostettu tarkkailijaoperaatioiden avoimuutta. Se on osapuolten hyväksymien mandaatin ja toimeenpanoasiakirjojen peruskysymyksiä. Tässä tapauksesta syntyi vaikutelma luottamuksellisuuteen vetoavasta peittelystä.
Arvio yritti vesittää myös mahdolliset oikeudelliset toimet IDF:a vastaan vetoamalla esimerkiksi ICTY:n päätökseen, joka jätti aikanaan syyttämättä Naton pommitukset Balkanilla, joissa muun muassa matkustajajunan pommitus Kosovossa ja Kiinan suurlähetyksen pommitus Belgradissa vaativat arviolta 500 siviiliuhria. Samoin kävi Israelin syyttäjälaitoksessa, jolla perusteella asiantuntijatyöryhmä nojasi ne bis in idem - periaatteeseen (ei kahdesti samassa asiassa), mikä ei sinällään ole outoa minkään maan hallituksen toimissa niin kauan, kun ei ole perustettu puolueetonta tai voittajien tribunaalia. Kysymys on silti Israelin hallituksen johdossa olevan IDF:n rikoksesta kansainvälistä oikeutta vastaan ja se ei voi väistää vastuutaan. Vastuun väistäminen ei ole ollut Israelille outoa eihän se ole tiettävästi vielä kertaakaan korvannut esimerkiksi UNIFIL:lle vuosikymmenien aikana aiheuttamiaan vahinkoja.
Arvio hämärsi vastuukysymyksiä antamalla kuvan kollegiaalisesta johdosta ja vastuusta. Aseettoman UNTSO:n yksiselitteinen mandaatti on ”...valvoa aseleposopimuksia sekä estää yksittäisten tapausten eskaloituminen kriiseiksi...”. Mandaatin tie oli kuljettu loppuun jo massiivisten pommitusten alettua. Toimeenpano-ohjeet ja sopimukset sekä UNIFIL:n kanssa yhteistoiminnassa laaditut operatiiviset käskyt ja ohjeet sisältävät ohjeet asemien evakuoinnista sodan ja aseman turvallisuutta uhkaavien kriisien varalta. Ohjeet korostavat sotilaallisesti ennakoivan päätöksenteon tärkeyttä. Joku pitkässä komentoketjussa, joka ulottuu kentältä aina YK:n päämajaan saakka oli ottanut oikeudekseen tulkita UNTSO:n mandaattia. YK:n päämajan rauhanturvatoimialasta vastaavan alipääsihteerin osuutta kentän operatiivisessa johtamisessa kaukana pintatilanteesta ei selvitetty vaikka tilanteenmukaisia käskyjä oli siltäkin taholta tiettävästi annettu.
Annetun arvion lukijalle syntyi vaikutelma ammattitaidottomuudessa aiheutetusta laiminlyönnistä ja tuottamuksesta, jossa UNTSO:n mandaatti, toimeenpanokäskyt- ja ohjeet sekä kaikki YK:n tarkkailijakoulutuksesta tunnetut, jo vuosikausia voimassa olleet periaatteet oli unohdettu. On kovin outoa jos kansainvälinen yhteisö sekä UNTSO:n osallistujamaiden hallitukset ovat tyytyneet annettuihin selityksiin. Australian hallitus teki heti tapahtuman jälkeen omat johtopäätöksensä ja veti tarkkailijansa pois välittömästi Khiamin pommituksen jälkeen.
IDF:n kerrottiin varoittaneen useita kertoja YK:n asemien suojassa toimivien Hizbollahin taistelijoiden aiheuttamasta riskistä aseman turvallisuudelle. Se oli varmasti protestoinut myös aseman raportoinnin vaarantaneen Israelin maavoimien operaatiota. Toisaalta Israelin pääministerin kerrotaan todenneen heillä olleen muitakin murheita kuin YK-aseman tuhoutumisen selvittäminen tilanteessa, missä maavoimien tunkeutuminen Libanonin alueelle ja Hizbollahin ryhmitykseen oli sitonut operaatiosta vastuullisten komentajien huomion. Kerrottiinhan jo Israelin suurlähettilään alustavassa raportissa 19 israelilaissotilaan kaatuneen kyseisessä operaation vaiheessa. Ei kai tällaisessa tilanteessa yksikään vastuullinen komentaja voi sallia kenenkään huutavan eetteriin joukkojensa liikkeitä hyökkäyksen kriittisessä vaiheessa. UNIFIL:n komentajan johtamista jälkijunassa ei ole myöskään kyseenalaistettu missään vaiheessa
YK:n omaa toimintaa ohjaavat käskyt, ohjeet, yhteysupseereiden viestintä ja avoin, koko UNTSO:n alueella kuultava aseman radioliikenne samoin kuin tarkkailijoiden viestit ja puhelut valaisivat aseman tuhoon johtanutta kehitystä. Jostain syystä niistä ei vain puhuttu mitään. Myöskään ei kerrottu, milloin Israel antoi varoituksen siviileille ja mahdollisesti myös YK:lle poistua alueelta. Valtaosa Khiamin asukkaista oli Israelin mukaan jo poistunut kylästä ennen 25.7.. Mediakin kertoi tällaisia varoituksia ja kehotuksia annetun.
Vaikka suurta yleisöä yritettiin tapahtuman jälkeen valistaa matalasta tappionsietokyvystämme, niin Khiamin aseettoman tarkkailuaseman jättäminen kuukaudeksi räikeästi kansainvälisiä lakeja rikkovien osapuolten taistelujen polttopisteeseen oli hämmästyttävää ja varsin ammattitaidotonta sotilastarkkailun ymmärrystä. Maalialueella toimivalle tarkkailijalle annettu tehtävä laskea kranaatteja ja raketteja oli harkitsematon puhumattakaan hyökkäävän joukon liikkeiden raportoinnista. Mandaatin linjauksen ja kaiken järjen perusteella heidät olisi pitänyt evakuoida useita päiviä, ellei viikkoja aikaisemmin. Sitä paitsi olihan yksi asema evakuoitu jo 24.7. tarkkailijan haavoittumisen takia. Ennen Israelin maaoperaation etenemistä Khiamin tasalle olisi varmasti ollut mahdollisuus evakuoida asettomat tarkkailijat. Olisihan alueelle jäänyt senkin jälkeen UNIFIL:n asellinen rauhanturvajoukko. Arviossa kerrotaan, että mikään yksittäinen asema ei ollut muita uhatumpi. Kuitenkin asiantuntija piireissä on yleisesti tunnettua, että Khiamin asema sijaitsi IDF:lle tärkeällä hyökkäysuralla, jolla sitten käytiinkin kiivaita taisteluja. IDF oli myös jatkuvasti varoittanut Hizbollahin operoinnista YK-aseman tuntumasta.
Herää kysymys YK:n ja sen rauhanturva- ja kenttäjohdon oikeuksista. Voidaanko hallitusten hyväksymiä mandaattia ja toimeenpano-ohjeistuksia soveltaa satulapäätöksin? Libanonin tarkkailijaryhmän rauhanturvatoiminnan hyvin tunteva johtaja (COGL) on raportin mukaan esittänyt aseman evakuointia ainakin tuhoutumispäivänä. On varmaa, että asiasta on keskusteltu aiemminkin. Kenen vaatimuksesta asema oli jatkanut toimintaansa? Onko kriisin syvetessä mahdollisesti oltu yhteydessä myös Suomen hallitukseen, joka oli myös varsin vaitonainen, salaileva ja jopa passiivinen asian tutkinnassa.
Arvio jättää käsittelemättä täysin YK:n, UNTSO:n ja UNIFIL:n johdon vastuun ja tuottamuksen aseman toiminnan jatkamisesta yli mandaatin rajojen. On valitettavaa, että asiantuntijayöryhmä vetosi siihen, että YK ei vastannut sen asettamiin kysymyksiin, josta syystä sen laatima arvio jäi hyvin vajavaiseksi. Syntyy käsitys, että rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa eivät sido mitkään palvelusvelvollisuuden säännökset eikä mandaattien raamit. Asian peittely ei edistä YK:n, kriisinhallintaoperaatioiden kansainvälisen johdon eikä rauhanturvaamisen uskottavuutta. Kohta vuosi tapahtuman jälkeen ei valtioneuvoston kanslia ole saanut vastauksia asettamiinsa kysymyksiin ja se on haudannut asian. Ainakaan julkisuudessa siitä ei ole kerrottu mitään. On täysin perusteltua vaatia asian kunnollista tutkimista ja selvittämistä.
Asia ei ole loppuun käsitelty niin kauan kuin YK ja Suomen hallitus eivät anna selkeää selvitystä Khiamin neljän rauhanturvaajaan kuolemaan johtaneista. Tapaus on vakava ennakkotapaus rauhanturvaoperaatioiden riskien ja suomalsisten uhrien liisääntyessä. tapahtumista.
Tunnisteet: Khiamraportti sumentanut rauhanturvan vastuita
Sosiologinen interventio johtajuuteen, arvoihin ja edunvalvontaan!
Sotilasaikakausilehden tammikuun numerossa kapteeni Mikko Valtanen esitteli ansiokkaasti Maanpuolustuskorkeakoulun opettajan näkökulmasta johtamista Puolustusvoimissa. Hän valotti muun muassa arkiajattelun muovaamia kuvia sosiaalisesta todellisuudesta. Arkiajattelu, esimerkiksi kansalaiskeskustelu eritellessään yhteiskunnan jonkin osa-alueen, vaikkapa Puolustusvoimien rakennetta ja ominaisuuksia tarkoittaa sosiologista interventiota, puuttumista puolustusvoimien toimintaan.
Arkiajattelun lähestymisellä Puolustusvoimien arvoihin, normeihin, rooliin ja kulttuuriin todetaan olevan suuri merkitys johtajuuteen. Puolustusvoimien näkökulmasta yksittäisen upseerin arvojen tulisi yhtyä mahdollisimman pitkälle instituution arvoihin. Valtion näkökulmasta kansalaisen, siis myös upseerin toimia tulisi ohjata patriotismi – kotimaata kohtaan tunnettu rakkaus, halu pitää kotimaa lujana ja onnellisena. Oiva huomio on todeta, että kansalaisen kuuliaisuus instituutiolle, joka toki kuuluu upseerin arvoihin, on kuitenkin sosiologisesti tarkasteltuna eri asia kuin uskollisuus kansakunnalle tai isänmaalle. Esimerkkinä mainittiin Upseeriliiton kansainvälisten tehtävien hakusaarto keväällä 2005.
Tässä tullaankin sitten kadettiupseereiden isänmaanrakkauteen ja kuuliaisuuskysymyksiin. Valtasen esittämän erään ajatusmallin mukaan ihmiset yleensä rationalisoivat liiaksi toimintaansa tai sitten eivät alkuunkaan ymmärrä tai sitten ovat mukana syistä, joita eivät itsekään oikein ymmärrä. Esimerkiksi hän ottaa kadettiupseerit, joita hän vertaa ajatukseen, että he ovat joko liikaa tai liian vähän tietoisia, kriisin raastamia tai valmiiksi ohjelmoituja ja josta syystä he liittyvät lähes sata prosenttisesti sekä Kadettikuntaan että Upseeriliittoon, ”koska niin kuuluu tehdä”.
Ei niin kuulu tehdä, vaan upseerit ovat oivaltaneet jo seitsemänkymmentäluvulla yhteiskuntamme kehityksen suunnan. Periaate kruunu pitää huolen pojistaan oli unohtunut valtionkin palkkapolitiikassa. Puoluepolitiikka oli tunkeutumassa Puolustusvoimiinkin. Upseerit etulinjassa torjuivat tuota ajatusta. He ymmärsivät, että yhteiskuntamme hyvinvointimallissa edunvalvonnalla on selkeä asema oman ryhmän palkoista ja työehdoista päätettäessä. Kadettiupseerit näkivät, että kadettilipun edessä annettu kadettilupaus ja isänmaan rakkaus eivät saaneet sotkeutua yhteiskuntamme rakenteista johtuvaan edunvalvontapolitiikkaan.
Aate oli pidettävä erossa aineesta. Upseeriliitto ja Kadettikunta löysivät toisensa. Tämän järjestelyn voidaan sanoa kantaneen hyvää hedelmää, kun kadettiupseerien ja muidenkin upseereiden arvot ja normit yhtyvät varsin yhtäpitävästi Puolustusvoimien ja isänmaan vastaaviin arvoihin vahvemmin kuin monessakaan muussa instituutiossa. Nykykielellä sanottuna upseerit ovat muodikkaasti ulkoistaneet edunvalvontansa Upseeriliitolle, jotta voivat täysin rinnoin keskittyä ydintoimintoihinsa, viljellä aatettaan ja tehdä työtä isänmaamme turvallisuuden hyväksi. Kadettilupauksessa pyhästi vakuutetut uhraukset ja arvot eivät vaadi perheidemme ja läheistemme uhrauksia vaikka he hyvinkin oivaltavat ja tuntevatkin niiden äärimmäisenkin velvoitteen.
Arkiajattelun lähestymisellä Puolustusvoimien arvoihin, normeihin, rooliin ja kulttuuriin todetaan olevan suuri merkitys johtajuuteen. Puolustusvoimien näkökulmasta yksittäisen upseerin arvojen tulisi yhtyä mahdollisimman pitkälle instituution arvoihin. Valtion näkökulmasta kansalaisen, siis myös upseerin toimia tulisi ohjata patriotismi – kotimaata kohtaan tunnettu rakkaus, halu pitää kotimaa lujana ja onnellisena. Oiva huomio on todeta, että kansalaisen kuuliaisuus instituutiolle, joka toki kuuluu upseerin arvoihin, on kuitenkin sosiologisesti tarkasteltuna eri asia kuin uskollisuus kansakunnalle tai isänmaalle. Esimerkkinä mainittiin Upseeriliiton kansainvälisten tehtävien hakusaarto keväällä 2005.
Tässä tullaankin sitten kadettiupseereiden isänmaanrakkauteen ja kuuliaisuuskysymyksiin. Valtasen esittämän erään ajatusmallin mukaan ihmiset yleensä rationalisoivat liiaksi toimintaansa tai sitten eivät alkuunkaan ymmärrä tai sitten ovat mukana syistä, joita eivät itsekään oikein ymmärrä. Esimerkiksi hän ottaa kadettiupseerit, joita hän vertaa ajatukseen, että he ovat joko liikaa tai liian vähän tietoisia, kriisin raastamia tai valmiiksi ohjelmoituja ja josta syystä he liittyvät lähes sata prosenttisesti sekä Kadettikuntaan että Upseeriliittoon, ”koska niin kuuluu tehdä”.
Ei niin kuulu tehdä, vaan upseerit ovat oivaltaneet jo seitsemänkymmentäluvulla yhteiskuntamme kehityksen suunnan. Periaate kruunu pitää huolen pojistaan oli unohtunut valtionkin palkkapolitiikassa. Puoluepolitiikka oli tunkeutumassa Puolustusvoimiinkin. Upseerit etulinjassa torjuivat tuota ajatusta. He ymmärsivät, että yhteiskuntamme hyvinvointimallissa edunvalvonnalla on selkeä asema oman ryhmän palkoista ja työehdoista päätettäessä. Kadettiupseerit näkivät, että kadettilipun edessä annettu kadettilupaus ja isänmaan rakkaus eivät saaneet sotkeutua yhteiskuntamme rakenteista johtuvaan edunvalvontapolitiikkaan.
Aate oli pidettävä erossa aineesta. Upseeriliitto ja Kadettikunta löysivät toisensa. Tämän järjestelyn voidaan sanoa kantaneen hyvää hedelmää, kun kadettiupseerien ja muidenkin upseereiden arvot ja normit yhtyvät varsin yhtäpitävästi Puolustusvoimien ja isänmaan vastaaviin arvoihin vahvemmin kuin monessakaan muussa instituutiossa. Nykykielellä sanottuna upseerit ovat muodikkaasti ulkoistaneet edunvalvontansa Upseeriliitolle, jotta voivat täysin rinnoin keskittyä ydintoimintoihinsa, viljellä aatettaan ja tehdä työtä isänmaamme turvallisuuden hyväksi. Kadettilupauksessa pyhästi vakuutetut uhraukset ja arvot eivät vaadi perheidemme ja läheistemme uhrauksia vaikka he hyvinkin oivaltavat ja tuntevatkin niiden äärimmäisenkin velvoitteen.
Tunnisteet: arkiajattelu - sosiologinen interventio
