keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008
Kriisinhallinnan kokonaiskustannuksien retoriikkaa
Mitä ovat kriisinhallinnan todelliset kustannukset? Kysymykseen ei suostuta vastaamaan. Meille uskotellaan, että vain 100 milj. euroa uhrataan ulkomaantehtäviin. Tosin puolustusministeri on puhunut jo ainakin 120 milj. eurosta. Tuo summa kattaa vain joukon keskittämiseen ja toiminnan jokapäiväiseen pyörittämiseen kuuluvat kustannukset. Kaukana kotimaasta itsenäiseen toimintaan rakennetun joukon, alusosaston tai lento-osaston varustus ja logistiikka ovat selkeästi kertaluokkaa kalliimpia kuin kotimaan infrastruktuuriin ja tulikohtiin tukeutuvien joukkojen kustannukset.
Kenraalikunnan taholta kerrottiin jokin aika sitten, että ulkomaan tehtävissä olevan joukon varustus on uusittava 2-3 vuoden välein, kun taas kotimaan valmius ja harjoitustoiminnassa vaihtoväli on jopa 20 vuotta. Näin ollen esimerkiksi EU:n taisteluosasto tai Kosovon suomalainen rauhanturvajoukko kuluttavat ainakin kymmenen vastaavan kokoisen kotimaanjoukon voimavarat. Lisänä päivystysvelvoitteiden valmiuksien ja lisääntyvien ulkoistamisien aiheuttamat ulkomaisten palvelujen tuottajien kustannukset.
Hornet-osaston valmistelut kriisinhallintaan ovat kiihtyneet. Ilmavoimien uudelleen herätetyt toiveet suuresta, globaaliin toimintaan tarkoitetuista kuljetus- ja ilmatankkauskoneista päätyi C-17-koneen 100 lentotunnin ostamiseen 25 vuodeksi 15 maan yhteisprojektissa. Lento-osaston itsenäinen logistiikka, moninkertaiset lentotunnit ja satoihin nouseva koulutettu, sertifioitu ja nimetty henkilöstö aiheuttavat kertaluokkaa suuremmat kustannukset verrattuna kotimaan tai lähialueiden harjoitustoimintaan. Hornettien hankkeilla olevat ilmasta-maahan ohjukset syövät koneiden kotimaan puolustuksen hävittäjätorjuntaa, joka on ilmavoimiemme oman maan kustannustehokkainta suojaa. Muutama vuosi sitten näitä hankkeita ajamaan nimitettiin pääesikunnan valmiuspäälliköksi kesällä ilmavoimien komentajaksi siirtyvä ilmavoimien kenraali. Monien asiantuntijoiden kritisoima helikopterihankinta puolestaan sitoo myös aimo siivun maavoimien vähenevistä voimavaroista.
Viimeisimmät alushankinnat ja hankkeet tähtäävät kaukaisten merien toimintaan nato-väritystä myöten. Peruskorjatut miinalaivat on rakennettu pitkäaikaiseen toimintaan esimerkiksi Välimerelle tai jopa Suezin itäpuolelle. Uudet Italiasta valmistuvat miinasodankäynnin monitoimialukset huippuluokan miinasodankäynnin välineineen rakennetaan suolaisten merien vaatimusten mukaisesti. Samaan alukseen sijoitetaan useita eri järjestelmiä. Niiden ohjaava suunnitteluperuste on ollut toiminta Itämeren ulkopuolella.
Jo parisen vuotta sitten Rannikonpuolustaja-lehdessä tuotiin selkeästi esille tykkiveneiden korvaajaksi suunnitellut hankkeet. Viimeisin rahareikä ovatkin fregatit. Niitä pitäisi saada koska muillakin Euroopan suurilla, Saksalla ja Tanskallakin on ja Ruotsillakin suunnitteilla. Saksalaisen version karkea hinta-arvio olisi ehkä 150 milj. euron luokkaa. Koska kotimaan puolustuksen näkökohtia pitää aina korostaa, niin fregattien kerrotaan soveltuvan meidän saaristotaisteluihin mutta samalla myös valtameritoimintaan!? On ilmeistä, että juuri tämän projektin vauhdittamiseksi pääesikunnan valmiuspäälliköksi, amiraalin vakanssille nimitettiin laivastoupseeri.
Meriliikenteen suojaamisessa kriisiaikana ja terrorismin vastaisessa sodassakin eri suorituskykyjen hajauttaminen pienempiin, nopeampiin ja joustavampiin, erikoistuneisiin yksiköihin olisi varmasti kustannustehokkaampaa, monikäyttöisempää ja taistelunkestävämpää. Meidän terrorismin torjunnan ja meriliikenteemme suojaamisen selkeä painopisteen voisi olettaa olevan Suomenlahden ja pohjoisen Itämeren alueilla. Sieltä löytyvät myös merivalvonnan, mereltä suuntautuvien alueloukkausten ja mahdollisten uusien uhkien torjunnan lisäksi terrorismin vastaisen sodan euro-atlanttisen yhteistyön meille kohtuudella kuuluvat vastuut. Meriliikenteemme suojaamisen painopiste on myös Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä. Siitä etelään Itämeri on käytännössä EU:n ja Naton sisämeri. Kun Merivoimiemme voimavarat suunnataan kauas rannikoiltamme niin se asettaa paineita maavoimille sitoa yhä enemmän niukkenevia voimavaroja rannikon kohteiden ja satamien puolustukseen. Rannikkotykistöaselajin rannikkojoukoilla ja -tykistöllä olisi todellinen, kustannustehokas tilaus.
Kun viisi miljoonainen kansa yrittää kopioida suurvaltojen strategioita ja doktriineja lähtemällä mukaan kriisinhallintaan ja sitäkin kovempiin yhdistettyihin operaatioihin kolmen puolustushaaran voimin niin eihän siihen riitä 2.2 miljardin euron puolustusbudjetti. Se tietää kotimaan puolustuksen ja harjoitustoiminnan edelleen näivettämistä. Sitoutuminen kaukaisiin sotiin tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet juuttua yhä syvemmälle sodan suohon. Voi myös kysyä mistä löytyvät kuluvana vuonna 25.000 reserviläisen kouluttajat satojen puolustusvoimien palkatun henkilön palvellessa ulkomaantehtävissä tai niiden tukipalveluissa. Meille omaksuttu natolainen suunnitteluprosessi, kansallista suunnitteluprosessiamme raskaampi operatiivinen suunnitteluprosessi FINGOP sitoo yhä enemmän henkilöstöä esikuntatehtäviin. Puolustushallinto on ajettu rahoituskriisiin.
Hallituksen kompromissipäätös NRF-joukkojen toiminnasta on tässä tilanteessa perusteltu. Eräillä tahoilla näyttää olevan kuitenkin huoli siitä, että suunnitelmat Hornet-osaston ja laivasto-osaton lähettämiseksi Naton 5. artiklan tehtäviin eivät ehkä toteudu laaditun suunnitelman mukaisesti 2010-luvun alkupuolella. Nyt saattaisi kuitenkin olla sopiva vaihe tarkkailla tilanteen kehittymistä unohtamatta kansallisen puolustuksemme pohjoiselle ulottuvuudelle tarjoamaa vakautta, tasapainottavaa tukea Euroopan ja kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa YK:n, EU:n ja natolaisen rauhankumppanuuden rauhanturvaamisessa ja sotilas-siviilikriisinhallinnassa. Ruotsi hätäjarrutti NRF-asiassa ja me sujahdimme tyylikkäästi ohi ilmoituksinemme osallistua NRF-toimintaan.
Viimevuosien rajut puolustuspoliittiset ratkaisut on tehty puolustusvoimille annettujen, selontekojen varsin väljien raamien tarjoamassa poliittisessa suojeluksessa. Siinä ei kritiikille eikä keskustelulle ole annettu sijaa – kyllä vastaukset ovat vain kelvanneet. Tiukka tarkoitushakuinen ohjaus ja suunnitteluraami ovat määritelleet tutkimusten ja ratkaisujen lopputuloksen. Päämääränä ja ohjaavana ajatuksena on ollut ulkomaantoimintojen kyvyn voimakas lisääminen, tosin kansallisen puolustuksen kustannuksella. Kun kansallinen puolustuksen suosio ei ole koko poliittista kenttää kattavaa, niin sitten humanitaariset ja länsimaisten demokratia-arvojen vienti-interventiot ovat innostaneet jopa perinteisiä sodan vastustajiakin. Mediasta syntyvän mielikuvan mukaan lakiasäätävät konsulimme ovat olleet tosiasioiden edessä toistaessaan puolustushallinnon liturgiaa kansainvälisestä vastuusta ja solidaarisuudesta sekä vastavuoroisuudesta. Sen sanotaan jopa korvaavan ja tukevan alas ajettua kotimaan puolustusta.
Natomaiden entisten puolustusvoimien komentajien työryhmä on äskettäin suositellut Naton uudistamista ja pehmeämpiä strategioita sotilas-siviilikriisinhallinnan keinoja soveltaen. Olemmeko jälkijunassa ulkomaantoimintoihin rakennettuine kolmen puolustushaaran kriisinhallintajoukkoinemme, -kalustoinemme ja yskivine helikopteriprojekteinemme..

Tunnisteet: puolustusselonteko, ulkomaantehtävät
keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007
Pohjoismainen yhteistyö ja ulkomaantehtävät eivät tuo ratkaisua Suomen puolustuksen perusongelmiin
Dagens Nyheterin 14.2. uutisoima ja meilläkin YLE:ssä kuultu ruotsalaisten huoli kansallisen puolustuksen alasajosta sai kovin vähän huomiota turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Ruotsin puolustusvoimien komentaja Håkan Syre´n totesi virkauransa puolivälissä (TS 19.4.), että Ruotsin on tiivistettävä puolustusyhteistyötä lähinaapureidensa Suomen ja Norjan kanssa. Yllättävän dramaattisesti hän jatkoi, että kansallisvaltioina saatamme olla vielä tulevaisuudessa hukassa omien puolustusvoimiemme kanssa. Keskustelu herättää kysymyksen siitä eikö ruotsalaisten lanseeraama ja meilläkin kuultu: "Ei sotaa ainakaan kymmeneen vuoteen" (joka aika lasketaan aina kuluvasta päivästä eteenpäin) olekaan ollut pitävä perusta strategiselle ja ennen kaikkea operatiiviselle puolustussuunnittelulle.
Ruotsin kansallisen puolustuksen uskottavuus ei näytä toteutuvan Afganistanista, Afrikasta, Lähi-idästä tai Välimereltä käsin. Tähän ongelmaan Ruotsi on hakemassa naapuritukea. Siihen liittyy tavoite Ruotsin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, jossa yhteydessä Syre´n käytti sanaa neutraliteetti. Tarkoittaako se eräänlaisesta neutraalia liittoutumista, osallistumista yhä tiiviimmin Naton operatiiviseen toimintaan ilman jäsenyyden velvoitteita. Näin voidaan natoneutraalilla ratkaisulla osallistua täysimittaisesti euro-atlanttiseen turvallisuuden yhteisvastuuseen omien intressien mukaisesti.
Ruotsin turvallisuuspoliittista suuntausta osoittavat mm. ISAF-joukko Afganistanissa, ohjuskorvetti Välimerellä UNIFIL II:n merivalvojana; lähiaikoina ehkä myös Naton 5. artiklan terrorismin vastaiseen sotaan liittyvänä meriliikenteen ratsaajana. Tšekeille on luvattu tarvittava maatuki heidän tulevan Baltian ilmavalvontarotaation aikana, johon Ruotsi harkitsee myös itse osallistumista. Suunnitelmissa on JAS-hävittäjien lähettäminen Afganistaniin ja Afrikkaan. Suomen kanssa käydään keskustelua osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkojen (NRF) päivystysrotaatioon.
Keskustelut Suomen kanssa näyttävät olevan keskustelua natoneutraalin liittoutumisen syventämisestä myös Suomessa. Yhä läheisempi yhteistyö sopii myös meille Nato jäsenyyden verryttelynä. Se mahdollistaa osallistumisen kriisinhallintaan niin EU:n kuin Natonkin joukoissa. Se antaa myös toimintavapautta osallistua poliittisesti tarkoituksenmukaisiin ja hyväksyttäviin operaatioihin. Ainoa ongelma on siinä, että ilman jäsenyyttäkin hinta tulee ylittämään nykyisen budjettiraamimme. Vain suurimpien hallituspuolueiden suosittama selvä puolustusmäärärahojen tasokorotus voi korjata ulkomaantehtävien aiheuttaman kansallisen puolustuksen vääristymän.
Yhteistyö ruotsalaisten ja mahdollisesti myös norjalaisten kanssa on looginen jatke kylmän sodan aikaiselle Pohjolan balanssille - pitää Pohjola vakaana. Keskustelu meri- ja ilmavalvonnan sekä ilma- ja meriliikenteen suojaamisen yhteistyöstä miinanraivauksineen ovat selkeitä yhteistoiminnan muotoja, jotka edellyttävät yhteensopivuuden kehittämistä. Voisimme keskittyä omiin lähialueisiimme sekä tulevaisuuden kaasuputki- ja öljykuljetusreiteille puhumattakaan EU:n 1200 km:n ulkorajasta. Toinen ulottuvuus on hallitusohjelmassakin mainittu yhteistyö Itämerenmaiden ja Venäjän kanssa, joka lisää luottamusta ja turvallisuutta Itämeren merikuljetus- ja energiareiteillä.
Lisääkö kansallisen puolustuksemme uskottavuutta 2011 jälkeen se, että aiomme osallistua kaukaisiin joint-operaatioihin EU:n ja mahdollisesti Natonkin taisteluosastoissa (NRF) ja sen 5. artiklan turvatakuuoperaatioissa. Tähän olemme valmistautumassa uudella miinalaivueella, johon kuuluvat 250 milj. euron Italiasta tilatut miinasodankäynnin alukset ja tukialuksiksi trooppisiin oloihin peruskorjatut miinalaivat. Osallistumista vahvennetaan vielä ilmatankkauskykyisellä Hornet-osastolla täsmäpommeineen. Vertailukohteena voisi olla Saksan kuuden Tornado-hävittäjän 500 hengen maaorganisaatio, josta 150 sijoittuu Afganistaniin. Pelkästään juoksevat, alustavat ylläpitokustannukset ovat 35 milj. euroa vuodessa. Tuo summa olisi jo runsas kolmannes ulkomaan toimintojemme 100 milj. euron ylläpitokustannuksista, johon eivät sisälly vielä asejärjestelmien ja kaluston kehittäminen ja rakentaminen palvelemaan ulkomaantehtäviä eikä myöskään kaluston kuluminen ja pääomankustannukset. Hallitusohjelman lupaama 40 milj. euron tasokorotus uppoaisi jo Hornet-osaston vuoden kustannuksiin. Samaan aikaan kansallista alue- ja paikallispuolustusta on ohennettu jyrkästi ja maavoimien aluepuolustuksen asejärjestelmiä tuhotaan ja myydään romuna.
Voimakas keskittyminen ulkomaantehtävien kehittämiseen on selvästi häirinnyt kansallisen puolustuksemme kehittämistä. Olemme ikään kuin samaistuneet ongelmiin, jollaisia meillä ei ole ollut rauhanturvaamisessa eikä kansallisessa puolustuksessakaan. Kansallista puolustusta suunnitellaan aivan kuin olisimme voimankäytön uhkamalleissa vain yksi maailman kriisinhallintakentistä. Julkisuudessa uskotellaan, että kolme maavoimien valmiusyhtymää ja yksi komppania maakuntaa kohden korvaavat syntyneet aukot. Kertausharjoitusten vuosia kestäneen alasajon vaikutuksia ei tunnisteta. Nykyinen kehitys noudattelee kriisinhallinta operaatioiden mallia nopean toiminnan operatiivisine joukkoineen (valmiusyhtymät) ja siviili-sotilasyhteistyöhön erikoistuneineen CIMIC-komppanioineen (maakuntakomppaniat). Kriisinhallintakokemusta ja -järjestelmiä yritetään sovitella kansallisen puolustuksen käyttöön.
Puolustusvoimien rahoituskriisissä ei nähdä sen erästä aiheuttajaa, jyrkästi lisääntynyttä satsausta kaukotoimintaan tarkoitettujen johtamis-, ase-. ja logististen järjestelmiemme rakentamiseen. Jopa pääkaupungin ohjuspuolustuksen uudistaminen ja kertausharjoitusten elvyttäminen vaarantuvat. Kansallisen puolustuksen vääristymä ja kriisinhallinnan kustannusosuus ovat paisuneet siinä mitassa, että niitä tulisi tarkastella erillisinä kysymyksinä. Kansallista puolustusta ei tulisi pitää ulkomaantehtävien käenpesänä.
Läheisempi puolustus- ja kriisinhallintayhteistyö ei juurikaan kevennä Suomen taakkaa eikä tuo ratkaisua ohentuvan kansallisen puolustuksemme ongelmaan. Se tarjoaisi pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen ratkaisun sulkematta pois nato-jäsenyyden prosessointia eikä myöskään mahdollisuutta, jos ei nyt käsikädessä Ruotsin kanssa niin ainakin sen vanavedessä anoa tulevaisuudessa Naton jäsenyyttä.

Tunnisteet: kriisinhallinta, ulkomaantehtävät