perjantaina, helmikuuta 26, 2010
Paluu perusasioihin kriisinhallinnassa
Afganistanin sodan kaoottisen ja ennakoimattoman taistelutilan (aiemmin kutsutun taistelukentän) selkeä viesti on taistelukoulutuksen merkityksen korostuminen. Taistelijan, ryhmän ja joukkueen taistelukoulutus sekä ryhmän- ja joukkueen johtajien taito ovat ydinosaamista, jota ilman kriisinhallintajoukko ei ole kelvollinen lähtemään operaatioalueelle. - Perusasioiden hallinta korostuu kriisinhallinnan yhä vaativimmilla kentillä.
Kylmän sodan aikana rauhanturvaamisen konsepti oli näyttää voimaa, jottei sitä tarvitsisi käyttää. Tuon voimannäytön uskottavuus oli hankittava ammattimaisen harjoittelun, kurinalaisen toiminnan ja ulkoisen kehonkielen kautta. 1980-luvun lopulla Libanonissa harjoiteltiin harjoitusradoilla kaikilla aseilla, henkilökohtaisesta aseesta aina suurempi kaliiberisia ryhmäaseita myöten - aina kovilla a-tarvikkeilla. Ajoittain harjoiteltiin jonkin kyläkeskuksen raitilla kurinalaista varoitustulen aloittamista. Näitä harjoituksia ympäristö seurasi mielenkiinnolla. Tienvarsipommeja, tuliylläköitä ja siviilihenkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa pyrittiin hallitsemaan tilannetietoisuuden ja kurinalaisen käyttäytymisen kautta. Tiedustelu-upseerit kiersivät kylissä keräten informaatiota, jota tuki joukon humanitaarinen työ ja muukin kanssakäyminen paikallisen väestön kanssa.
Paramilitäärien siviiliasujaimistoon suuntautuneisiin etsintöihin, kyläoperaatioihin vastattiin fyysisellä väliinmenolla. Rauhanturvaajat tunkeutuivat taloon samasta ovesta, kuten ruuhkabussiin etuileva matkustaja. Joskus onnistuttiin jopa estämään paramilitäärin sisään tunkeutuminen. Läsnäolo ainakin ehkäisi väkivallan käyttöä. Teille ja kulku-urille asetettujen tarkistuspisteiden kautta kulkevaa liikennettä tarkkailtiin ja ajoneuvot tutkittiin luvattomien aseiden ja räjähteiden löytämiseksi ja ajoneuvon mahdolliseksi käännyttämiseksi. Väkivaltaista läpiajoa harkitseva, luvattoman materiaalin salakuljettaja arvioi mahdollisuuksiaan tarkastuspisteen rauhanturvaajan universaalin militäärikehonkielen perusteella – olisiko tällä kykyä ja särmää estää läpiajo, jopa voimakeinoja käyttäen. Silloin menestys perustui ehdottomaan puolueettomuuteen. Miina ei lauennut rauhanturvaajan ajoneuvon kohdalla niin kauan, kun joukon puolueettomuus oli uskottavaa. - Tänään elämme toisenlaisessa maailmassa.
Persianlahden ensimmäinen sota 90-luvun alussa Kuwaitin vapauttamiseksi aloitti kehityksen, jossa kriisinhallinta perustui yhä enemmän huipputekniikkaan ja sotilaallisen voiman käyttöön. Somaliassa käsikirjan mukaista maihinnousua seurasi fiasko ja pick-up ”taisteluajoneuvojen” tukema, epäsymmetrinen toiminta pakotti USA:n vetäytymään maasta. Se ei vielä herättänyt vakavasti miettimään kriisinhallinnan kokonaisvaltaista, tänään jo ajankohtaista ”comrehensive approach”-ajattelua. Irakin menestyksekkään, huipputekniikan tukeman hyökkäyksen jälkeen 2003 alkoi tähän päivään saakka kestänyt epäsymmetrinen väkivalta siviiliasujaimistoa vastaan. Afganistanin pommitusten jälkeen USA terrorismin vastaisen sodan voimanlähteille, Afganistanin sydänmaille tunkeutuva operaatio ja tänään Naton ja USA:n yhteinen ISAF-operaatio ovat sodan osapuolia. Suomalaistenkin toiminta muistuttaa yhä enemmän avointa sotaa, vähintään jatkosodan asemasotavaiheen toimintaa. Huipputekniikan tukema sotilasvoima ei ole vielä tähän mennessä pystynyt hallitsemaan Afganistanin kaoottista tilannetta.
Tänään läntisessä kriisinhallinnassa puhutaan niin sanotusta kolmen korttelin taktiikasta. Edessä olevassa korttelissa taistellaan vastustajan lyömiseksi ja eliminoimiseksi, seuraavassa korttelissa vakautetaan tilanne, suojataan ja tuetaan siviiliväestön palaamista arkeen, ja kolmannessa korttelissa alkaa siviilien paluumuutto, humanitaarinen työ sekä siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden ja kansainvälisten organisaatioiden yhteiskunnan rakenteita tukevan toiminnan suojaaminen. 1980-luvulla Libanonissa harjoitimme kahden korttelin kriisinhallintaa, rauhanturvaamista. Ehkäistiin yhteenottoja, vakautettiin tilannetta, suojattiin siviiliväestöä ja tuettiin siviiliasujaimistoa erilaisilla humanitaarisilla operaatioilla. Suomalaisten joukkojen kriisinhallinta Afganistanissa on yhä enemmän kolmen korttelin taktiikan soveltamista. Olemme sodan osapuoli. Tämä tulee korostumaan amerikkalaisten joukkojen saavuttua samalle operaatioalueelle.
Vaikka emme ole juridisesti sodassa niin se tässä vielä puuttuisi, että talibanit, algaidat ynnä muut ääri- ja terroristijärjestöt saisivat Afganistanissa ja laajemminkin lisää kannatusta siviileihin kohdistetun uhkailun, koston ja pommi-iskujen kautta. Isaf:in laajenevat puhdistus- ja tuhoamisoperaatiot ja ilmapommitukset tukisivat tilanteessa ääriliikkeiden masinoiman, vapaustaisteluksi julistaman taistelun julkista kuvaa ja oikeutusta kansan silmissä. Laajenevasta kannatuksesta ei olisi pitkä matka ulkopuolisen avun lisääntymiselle. Voimansa tunnossa saatettaisiin julistaa vaikkapa epäsymmetrinen sota Isaf-maille, joita vielä olisi jäljellä useiden maiden vetäydyttyä poliittisen paineen alla. Kuinka muu maailma ja ennen kaikkea globaali talous reagoisi tällaisessa tilanteessa. Tukisivatko Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia ym. maailman suuret taloudet ja pienemmätkin sotaakäyviä vai käyttäisivätkö hyväkseen tilannetta. Näitä kysymyksiä olisi syytä pohdiskella laajemminkin, kun suuntaamme lisäpanostuksia Afganistanin taistelukentille tilanteessa mistä läntisen maailman on vaikeaa ja nöyryyttävää vetäytyä.
Ei riitä, että Afganistanissa olevan suomalaisten joukkojen varustus, suoja ja liikkuvuus sekä aseistus ovat kansainvälistä tasoa. Taistelutilan hallinta, hengissä pysyminen ja taistelun voittaminen epäsymmetrisessä ja ajoittain kaoottisessa, afganistanilaisessa todellisuudessa perustuu tilannetietoisuuden ja –ymmärryksen lisäksi yksittäisen taistelijan kykyyn hallita automaation tasolla aseen-, muiden välineiden ja maaston käyttö. Silloin hänellä on edellytykset hallita taistelutilaa ja voittaa taistelu. Sama vaatimus on joukon toiminnalla. Vain jatkuva harjoittelu tekee tässäkin asiassa mestarin. Taistelukoulutus on palaamassa kriisinhallinnan ydintoiminnaksi.
Kylmän sodan aikana rauhanturvaamisen konsepti oli näyttää voimaa, jottei sitä tarvitsisi käyttää. Tuon voimannäytön uskottavuus oli hankittava ammattimaisen harjoittelun, kurinalaisen toiminnan ja ulkoisen kehonkielen kautta. 1980-luvun lopulla Libanonissa harjoiteltiin harjoitusradoilla kaikilla aseilla, henkilökohtaisesta aseesta aina suurempi kaliiberisia ryhmäaseita myöten - aina kovilla a-tarvikkeilla. Ajoittain harjoiteltiin jonkin kyläkeskuksen raitilla kurinalaista varoitustulen aloittamista. Näitä harjoituksia ympäristö seurasi mielenkiinnolla. Tienvarsipommeja, tuliylläköitä ja siviilihenkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa pyrittiin hallitsemaan tilannetietoisuuden ja kurinalaisen käyttäytymisen kautta. Tiedustelu-upseerit kiersivät kylissä keräten informaatiota, jota tuki joukon humanitaarinen työ ja muukin kanssakäyminen paikallisen väestön kanssa.
Paramilitäärien siviiliasujaimistoon suuntautuneisiin etsintöihin, kyläoperaatioihin vastattiin fyysisellä väliinmenolla. Rauhanturvaajat tunkeutuivat taloon samasta ovesta, kuten ruuhkabussiin etuileva matkustaja. Joskus onnistuttiin jopa estämään paramilitäärin sisään tunkeutuminen. Läsnäolo ainakin ehkäisi väkivallan käyttöä. Teille ja kulku-urille asetettujen tarkistuspisteiden kautta kulkevaa liikennettä tarkkailtiin ja ajoneuvot tutkittiin luvattomien aseiden ja räjähteiden löytämiseksi ja ajoneuvon mahdolliseksi käännyttämiseksi. Väkivaltaista läpiajoa harkitseva, luvattoman materiaalin salakuljettaja arvioi mahdollisuuksiaan tarkastuspisteen rauhanturvaajan universaalin militäärikehonkielen perusteella – olisiko tällä kykyä ja särmää estää läpiajo, jopa voimakeinoja käyttäen. Silloin menestys perustui ehdottomaan puolueettomuuteen. Miina ei lauennut rauhanturvaajan ajoneuvon kohdalla niin kauan, kun joukon puolueettomuus oli uskottavaa. - Tänään elämme toisenlaisessa maailmassa.
Persianlahden ensimmäinen sota 90-luvun alussa Kuwaitin vapauttamiseksi aloitti kehityksen, jossa kriisinhallinta perustui yhä enemmän huipputekniikkaan ja sotilaallisen voiman käyttöön. Somaliassa käsikirjan mukaista maihinnousua seurasi fiasko ja pick-up ”taisteluajoneuvojen” tukema, epäsymmetrinen toiminta pakotti USA:n vetäytymään maasta. Se ei vielä herättänyt vakavasti miettimään kriisinhallinnan kokonaisvaltaista, tänään jo ajankohtaista ”comrehensive approach”-ajattelua. Irakin menestyksekkään, huipputekniikan tukeman hyökkäyksen jälkeen 2003 alkoi tähän päivään saakka kestänyt epäsymmetrinen väkivalta siviiliasujaimistoa vastaan. Afganistanin pommitusten jälkeen USA terrorismin vastaisen sodan voimanlähteille, Afganistanin sydänmaille tunkeutuva operaatio ja tänään Naton ja USA:n yhteinen ISAF-operaatio ovat sodan osapuolia. Suomalaistenkin toiminta muistuttaa yhä enemmän avointa sotaa, vähintään jatkosodan asemasotavaiheen toimintaa. Huipputekniikan tukema sotilasvoima ei ole vielä tähän mennessä pystynyt hallitsemaan Afganistanin kaoottista tilannetta.
Tänään läntisessä kriisinhallinnassa puhutaan niin sanotusta kolmen korttelin taktiikasta. Edessä olevassa korttelissa taistellaan vastustajan lyömiseksi ja eliminoimiseksi, seuraavassa korttelissa vakautetaan tilanne, suojataan ja tuetaan siviiliväestön palaamista arkeen, ja kolmannessa korttelissa alkaa siviilien paluumuutto, humanitaarinen työ sekä siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden ja kansainvälisten organisaatioiden yhteiskunnan rakenteita tukevan toiminnan suojaaminen. 1980-luvulla Libanonissa harjoitimme kahden korttelin kriisinhallintaa, rauhanturvaamista. Ehkäistiin yhteenottoja, vakautettiin tilannetta, suojattiin siviiliväestöä ja tuettiin siviiliasujaimistoa erilaisilla humanitaarisilla operaatioilla. Suomalaisten joukkojen kriisinhallinta Afganistanissa on yhä enemmän kolmen korttelin taktiikan soveltamista. Olemme sodan osapuoli. Tämä tulee korostumaan amerikkalaisten joukkojen saavuttua samalle operaatioalueelle.
Vaikka emme ole juridisesti sodassa niin se tässä vielä puuttuisi, että talibanit, algaidat ynnä muut ääri- ja terroristijärjestöt saisivat Afganistanissa ja laajemminkin lisää kannatusta siviileihin kohdistetun uhkailun, koston ja pommi-iskujen kautta. Isaf:in laajenevat puhdistus- ja tuhoamisoperaatiot ja ilmapommitukset tukisivat tilanteessa ääriliikkeiden masinoiman, vapaustaisteluksi julistaman taistelun julkista kuvaa ja oikeutusta kansan silmissä. Laajenevasta kannatuksesta ei olisi pitkä matka ulkopuolisen avun lisääntymiselle. Voimansa tunnossa saatettaisiin julistaa vaikkapa epäsymmetrinen sota Isaf-maille, joita vielä olisi jäljellä useiden maiden vetäydyttyä poliittisen paineen alla. Kuinka muu maailma ja ennen kaikkea globaali talous reagoisi tällaisessa tilanteessa. Tukisivatko Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia ym. maailman suuret taloudet ja pienemmätkin sotaakäyviä vai käyttäisivätkö hyväkseen tilannetta. Näitä kysymyksiä olisi syytä pohdiskella laajemminkin, kun suuntaamme lisäpanostuksia Afganistanin taistelukentille tilanteessa mistä läntisen maailman on vaikeaa ja nöyryyttävää vetäytyä.
Ei riitä, että Afganistanissa olevan suomalaisten joukkojen varustus, suoja ja liikkuvuus sekä aseistus ovat kansainvälistä tasoa. Taistelutilan hallinta, hengissä pysyminen ja taistelun voittaminen epäsymmetrisessä ja ajoittain kaoottisessa, afganistanilaisessa todellisuudessa perustuu tilannetietoisuuden ja –ymmärryksen lisäksi yksittäisen taistelijan kykyyn hallita automaation tasolla aseen-, muiden välineiden ja maaston käyttö. Silloin hänellä on edellytykset hallita taistelutilaa ja voittaa taistelu. Sama vaatimus on joukon toiminnalla. Vain jatkuva harjoittelu tekee tässäkin asiassa mestarin. Taistelukoulutus on palaamassa kriisinhallinnan ydintoiminnaksi.
Tunnisteet: Afganistan, kriisinhallinta
keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007
Pohjoismainen yhteistyö ja ulkomaantehtävät eivät tuo ratkaisua Suomen puolustuksen perusongelmiin
Dagens Nyheterin 14.2. uutisoima ja meilläkin YLE:ssä kuultu ruotsalaisten huoli kansallisen puolustuksen alasajosta sai kovin vähän huomiota turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Ruotsin puolustusvoimien komentaja Håkan Syre´n totesi virkauransa puolivälissä (TS 19.4.), että Ruotsin on tiivistettävä puolustusyhteistyötä lähinaapureidensa Suomen ja Norjan kanssa. Yllättävän dramaattisesti hän jatkoi, että kansallisvaltioina saatamme olla vielä tulevaisuudessa hukassa omien puolustusvoimiemme kanssa. Keskustelu herättää kysymyksen siitä eikö ruotsalaisten lanseeraama ja meilläkin kuultu: "Ei sotaa ainakaan kymmeneen vuoteen" (joka aika lasketaan aina kuluvasta päivästä eteenpäin) olekaan ollut pitävä perusta strategiselle ja ennen kaikkea operatiiviselle puolustussuunnittelulle.
Ruotsin kansallisen puolustuksen uskottavuus ei näytä toteutuvan Afganistanista, Afrikasta, Lähi-idästä tai Välimereltä käsin. Tähän ongelmaan Ruotsi on hakemassa naapuritukea. Siihen liittyy tavoite Ruotsin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, jossa yhteydessä Syre´n käytti sanaa neutraliteetti. Tarkoittaako se eräänlaisesta neutraalia liittoutumista, osallistumista yhä tiiviimmin Naton operatiiviseen toimintaan ilman jäsenyyden velvoitteita. Näin voidaan natoneutraalilla ratkaisulla osallistua täysimittaisesti euro-atlanttiseen turvallisuuden yhteisvastuuseen omien intressien mukaisesti.
Ruotsin turvallisuuspoliittista suuntausta osoittavat mm. ISAF-joukko Afganistanissa, ohjuskorvetti Välimerellä UNIFIL II:n merivalvojana; lähiaikoina ehkä myös Naton 5. artiklan terrorismin vastaiseen sotaan liittyvänä meriliikenteen ratsaajana. Tšekeille on luvattu tarvittava maatuki heidän tulevan Baltian ilmavalvontarotaation aikana, johon Ruotsi harkitsee myös itse osallistumista. Suunnitelmissa on JAS-hävittäjien lähettäminen Afganistaniin ja Afrikkaan. Suomen kanssa käydään keskustelua osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkojen (NRF) päivystysrotaatioon.
Keskustelut Suomen kanssa näyttävät olevan keskustelua natoneutraalin liittoutumisen syventämisestä myös Suomessa. Yhä läheisempi yhteistyö sopii myös meille Nato jäsenyyden verryttelynä. Se mahdollistaa osallistumisen kriisinhallintaan niin EU:n kuin Natonkin joukoissa. Se antaa myös toimintavapautta osallistua poliittisesti tarkoituksenmukaisiin ja hyväksyttäviin operaatioihin. Ainoa ongelma on siinä, että ilman jäsenyyttäkin hinta tulee ylittämään nykyisen budjettiraamimme. Vain suurimpien hallituspuolueiden suosittama selvä puolustusmäärärahojen tasokorotus voi korjata ulkomaantehtävien aiheuttaman kansallisen puolustuksen vääristymän.
Yhteistyö ruotsalaisten ja mahdollisesti myös norjalaisten kanssa on looginen jatke kylmän sodan aikaiselle Pohjolan balanssille - pitää Pohjola vakaana. Keskustelu meri- ja ilmavalvonnan sekä ilma- ja meriliikenteen suojaamisen yhteistyöstä miinanraivauksineen ovat selkeitä yhteistoiminnan muotoja, jotka edellyttävät yhteensopivuuden kehittämistä. Voisimme keskittyä omiin lähialueisiimme sekä tulevaisuuden kaasuputki- ja öljykuljetusreiteille puhumattakaan EU:n 1200 km:n ulkorajasta. Toinen ulottuvuus on hallitusohjelmassakin mainittu yhteistyö Itämerenmaiden ja Venäjän kanssa, joka lisää luottamusta ja turvallisuutta Itämeren merikuljetus- ja energiareiteillä.
Lisääkö kansallisen puolustuksemme uskottavuutta 2011 jälkeen se, että aiomme osallistua kaukaisiin joint-operaatioihin EU:n ja mahdollisesti Natonkin taisteluosastoissa (NRF) ja sen 5. artiklan turvatakuuoperaatioissa. Tähän olemme valmistautumassa uudella miinalaivueella, johon kuuluvat 250 milj. euron Italiasta tilatut miinasodankäynnin alukset ja tukialuksiksi trooppisiin oloihin peruskorjatut miinalaivat. Osallistumista vahvennetaan vielä ilmatankkauskykyisellä Hornet-osastolla täsmäpommeineen. Vertailukohteena voisi olla Saksan kuuden Tornado-hävittäjän 500 hengen maaorganisaatio, josta 150 sijoittuu Afganistaniin. Pelkästään juoksevat, alustavat ylläpitokustannukset ovat 35 milj. euroa vuodessa. Tuo summa olisi jo runsas kolmannes ulkomaan toimintojemme 100 milj. euron ylläpitokustannuksista, johon eivät sisälly vielä asejärjestelmien ja kaluston kehittäminen ja rakentaminen palvelemaan ulkomaantehtäviä eikä myöskään kaluston kuluminen ja pääomankustannukset. Hallitusohjelman lupaama 40 milj. euron tasokorotus uppoaisi jo Hornet-osaston vuoden kustannuksiin. Samaan aikaan kansallista alue- ja paikallispuolustusta on ohennettu jyrkästi ja maavoimien aluepuolustuksen asejärjestelmiä tuhotaan ja myydään romuna.
Voimakas keskittyminen ulkomaantehtävien kehittämiseen on selvästi häirinnyt kansallisen puolustuksemme kehittämistä. Olemme ikään kuin samaistuneet ongelmiin, jollaisia meillä ei ole ollut rauhanturvaamisessa eikä kansallisessa puolustuksessakaan. Kansallista puolustusta suunnitellaan aivan kuin olisimme voimankäytön uhkamalleissa vain yksi maailman kriisinhallintakentistä. Julkisuudessa uskotellaan, että kolme maavoimien valmiusyhtymää ja yksi komppania maakuntaa kohden korvaavat syntyneet aukot. Kertausharjoitusten vuosia kestäneen alasajon vaikutuksia ei tunnisteta. Nykyinen kehitys noudattelee kriisinhallinta operaatioiden mallia nopean toiminnan operatiivisine joukkoineen (valmiusyhtymät) ja siviili-sotilasyhteistyöhön erikoistuneineen CIMIC-komppanioineen (maakuntakomppaniat). Kriisinhallintakokemusta ja -järjestelmiä yritetään sovitella kansallisen puolustuksen käyttöön.
Puolustusvoimien rahoituskriisissä ei nähdä sen erästä aiheuttajaa, jyrkästi lisääntynyttä satsausta kaukotoimintaan tarkoitettujen johtamis-, ase-. ja logististen järjestelmiemme rakentamiseen. Jopa pääkaupungin ohjuspuolustuksen uudistaminen ja kertausharjoitusten elvyttäminen vaarantuvat. Kansallisen puolustuksen vääristymä ja kriisinhallinnan kustannusosuus ovat paisuneet siinä mitassa, että niitä tulisi tarkastella erillisinä kysymyksinä. Kansallista puolustusta ei tulisi pitää ulkomaantehtävien käenpesänä.
Läheisempi puolustus- ja kriisinhallintayhteistyö ei juurikaan kevennä Suomen taakkaa eikä tuo ratkaisua ohentuvan kansallisen puolustuksemme ongelmaan. Se tarjoaisi pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen ratkaisun sulkematta pois nato-jäsenyyden prosessointia eikä myöskään mahdollisuutta, jos ei nyt käsikädessä Ruotsin kanssa niin ainakin sen vanavedessä anoa tulevaisuudessa Naton jäsenyyttä.
Ruotsin kansallisen puolustuksen uskottavuus ei näytä toteutuvan Afganistanista, Afrikasta, Lähi-idästä tai Välimereltä käsin. Tähän ongelmaan Ruotsi on hakemassa naapuritukea. Siihen liittyy tavoite Ruotsin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, jossa yhteydessä Syre´n käytti sanaa neutraliteetti. Tarkoittaako se eräänlaisesta neutraalia liittoutumista, osallistumista yhä tiiviimmin Naton operatiiviseen toimintaan ilman jäsenyyden velvoitteita. Näin voidaan natoneutraalilla ratkaisulla osallistua täysimittaisesti euro-atlanttiseen turvallisuuden yhteisvastuuseen omien intressien mukaisesti.
Ruotsin turvallisuuspoliittista suuntausta osoittavat mm. ISAF-joukko Afganistanissa, ohjuskorvetti Välimerellä UNIFIL II:n merivalvojana; lähiaikoina ehkä myös Naton 5. artiklan terrorismin vastaiseen sotaan liittyvänä meriliikenteen ratsaajana. Tšekeille on luvattu tarvittava maatuki heidän tulevan Baltian ilmavalvontarotaation aikana, johon Ruotsi harkitsee myös itse osallistumista. Suunnitelmissa on JAS-hävittäjien lähettäminen Afganistaniin ja Afrikkaan. Suomen kanssa käydään keskustelua osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkojen (NRF) päivystysrotaatioon.
Keskustelut Suomen kanssa näyttävät olevan keskustelua natoneutraalin liittoutumisen syventämisestä myös Suomessa. Yhä läheisempi yhteistyö sopii myös meille Nato jäsenyyden verryttelynä. Se mahdollistaa osallistumisen kriisinhallintaan niin EU:n kuin Natonkin joukoissa. Se antaa myös toimintavapautta osallistua poliittisesti tarkoituksenmukaisiin ja hyväksyttäviin operaatioihin. Ainoa ongelma on siinä, että ilman jäsenyyttäkin hinta tulee ylittämään nykyisen budjettiraamimme. Vain suurimpien hallituspuolueiden suosittama selvä puolustusmäärärahojen tasokorotus voi korjata ulkomaantehtävien aiheuttaman kansallisen puolustuksen vääristymän.
Yhteistyö ruotsalaisten ja mahdollisesti myös norjalaisten kanssa on looginen jatke kylmän sodan aikaiselle Pohjolan balanssille - pitää Pohjola vakaana. Keskustelu meri- ja ilmavalvonnan sekä ilma- ja meriliikenteen suojaamisen yhteistyöstä miinanraivauksineen ovat selkeitä yhteistoiminnan muotoja, jotka edellyttävät yhteensopivuuden kehittämistä. Voisimme keskittyä omiin lähialueisiimme sekä tulevaisuuden kaasuputki- ja öljykuljetusreiteille puhumattakaan EU:n 1200 km:n ulkorajasta. Toinen ulottuvuus on hallitusohjelmassakin mainittu yhteistyö Itämerenmaiden ja Venäjän kanssa, joka lisää luottamusta ja turvallisuutta Itämeren merikuljetus- ja energiareiteillä.
Lisääkö kansallisen puolustuksemme uskottavuutta 2011 jälkeen se, että aiomme osallistua kaukaisiin joint-operaatioihin EU:n ja mahdollisesti Natonkin taisteluosastoissa (NRF) ja sen 5. artiklan turvatakuuoperaatioissa. Tähän olemme valmistautumassa uudella miinalaivueella, johon kuuluvat 250 milj. euron Italiasta tilatut miinasodankäynnin alukset ja tukialuksiksi trooppisiin oloihin peruskorjatut miinalaivat. Osallistumista vahvennetaan vielä ilmatankkauskykyisellä Hornet-osastolla täsmäpommeineen. Vertailukohteena voisi olla Saksan kuuden Tornado-hävittäjän 500 hengen maaorganisaatio, josta 150 sijoittuu Afganistaniin. Pelkästään juoksevat, alustavat ylläpitokustannukset ovat 35 milj. euroa vuodessa. Tuo summa olisi jo runsas kolmannes ulkomaan toimintojemme 100 milj. euron ylläpitokustannuksista, johon eivät sisälly vielä asejärjestelmien ja kaluston kehittäminen ja rakentaminen palvelemaan ulkomaantehtäviä eikä myöskään kaluston kuluminen ja pääomankustannukset. Hallitusohjelman lupaama 40 milj. euron tasokorotus uppoaisi jo Hornet-osaston vuoden kustannuksiin. Samaan aikaan kansallista alue- ja paikallispuolustusta on ohennettu jyrkästi ja maavoimien aluepuolustuksen asejärjestelmiä tuhotaan ja myydään romuna.
Voimakas keskittyminen ulkomaantehtävien kehittämiseen on selvästi häirinnyt kansallisen puolustuksemme kehittämistä. Olemme ikään kuin samaistuneet ongelmiin, jollaisia meillä ei ole ollut rauhanturvaamisessa eikä kansallisessa puolustuksessakaan. Kansallista puolustusta suunnitellaan aivan kuin olisimme voimankäytön uhkamalleissa vain yksi maailman kriisinhallintakentistä. Julkisuudessa uskotellaan, että kolme maavoimien valmiusyhtymää ja yksi komppania maakuntaa kohden korvaavat syntyneet aukot. Kertausharjoitusten vuosia kestäneen alasajon vaikutuksia ei tunnisteta. Nykyinen kehitys noudattelee kriisinhallinta operaatioiden mallia nopean toiminnan operatiivisine joukkoineen (valmiusyhtymät) ja siviili-sotilasyhteistyöhön erikoistuneineen CIMIC-komppanioineen (maakuntakomppaniat). Kriisinhallintakokemusta ja -järjestelmiä yritetään sovitella kansallisen puolustuksen käyttöön.
Puolustusvoimien rahoituskriisissä ei nähdä sen erästä aiheuttajaa, jyrkästi lisääntynyttä satsausta kaukotoimintaan tarkoitettujen johtamis-, ase-. ja logististen järjestelmiemme rakentamiseen. Jopa pääkaupungin ohjuspuolustuksen uudistaminen ja kertausharjoitusten elvyttäminen vaarantuvat. Kansallisen puolustuksen vääristymä ja kriisinhallinnan kustannusosuus ovat paisuneet siinä mitassa, että niitä tulisi tarkastella erillisinä kysymyksinä. Kansallista puolustusta ei tulisi pitää ulkomaantehtävien käenpesänä.
Läheisempi puolustus- ja kriisinhallintayhteistyö ei juurikaan kevennä Suomen taakkaa eikä tuo ratkaisua ohentuvan kansallisen puolustuksemme ongelmaan. Se tarjoaisi pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen ratkaisun sulkematta pois nato-jäsenyyden prosessointia eikä myöskään mahdollisuutta, jos ei nyt käsikädessä Ruotsin kanssa niin ainakin sen vanavedessä anoa tulevaisuudessa Naton jäsenyyttä.
Tunnisteet: kriisinhallinta, ulkomaantehtävät
