keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007
Pohjoismainen yhteistyö ja ulkomaantehtävät eivät tuo ratkaisua Suomen puolustuksen perusongelmiin
Dagens Nyheterin 14.2. uutisoima ja meilläkin YLE:ssä kuultu ruotsalaisten huoli kansallisen puolustuksen alasajosta sai kovin vähän huomiota turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Ruotsin puolustusvoimien komentaja Håkan Syre´n totesi virkauransa puolivälissä (TS 19.4.), että Ruotsin on tiivistettävä puolustusyhteistyötä lähinaapureidensa Suomen ja Norjan kanssa. Yllättävän dramaattisesti hän jatkoi, että kansallisvaltioina saatamme olla vielä tulevaisuudessa hukassa omien puolustusvoimiemme kanssa. Keskustelu herättää kysymyksen siitä eikö ruotsalaisten lanseeraama ja meilläkin kuultu: "Ei sotaa ainakaan kymmeneen vuoteen" (joka aika lasketaan aina kuluvasta päivästä eteenpäin) olekaan ollut pitävä perusta strategiselle ja ennen kaikkea operatiiviselle puolustussuunnittelulle.
Ruotsin kansallisen puolustuksen uskottavuus ei näytä toteutuvan Afganistanista, Afrikasta, Lähi-idästä tai Välimereltä käsin. Tähän ongelmaan Ruotsi on hakemassa naapuritukea. Siihen liittyy tavoite Ruotsin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, jossa yhteydessä Syre´n käytti sanaa neutraliteetti. Tarkoittaako se eräänlaisesta neutraalia liittoutumista, osallistumista yhä tiiviimmin Naton operatiiviseen toimintaan ilman jäsenyyden velvoitteita. Näin voidaan natoneutraalilla ratkaisulla osallistua täysimittaisesti euro-atlanttiseen turvallisuuden yhteisvastuuseen omien intressien mukaisesti.
Ruotsin turvallisuuspoliittista suuntausta osoittavat mm. ISAF-joukko Afganistanissa, ohjuskorvetti Välimerellä UNIFIL II:n merivalvojana; lähiaikoina ehkä myös Naton 5. artiklan terrorismin vastaiseen sotaan liittyvänä meriliikenteen ratsaajana. Tšekeille on luvattu tarvittava maatuki heidän tulevan Baltian ilmavalvontarotaation aikana, johon Ruotsi harkitsee myös itse osallistumista. Suunnitelmissa on JAS-hävittäjien lähettäminen Afganistaniin ja Afrikkaan. Suomen kanssa käydään keskustelua osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkojen (NRF) päivystysrotaatioon.
Keskustelut Suomen kanssa näyttävät olevan keskustelua natoneutraalin liittoutumisen syventämisestä myös Suomessa. Yhä läheisempi yhteistyö sopii myös meille Nato jäsenyyden verryttelynä. Se mahdollistaa osallistumisen kriisinhallintaan niin EU:n kuin Natonkin joukoissa. Se antaa myös toimintavapautta osallistua poliittisesti tarkoituksenmukaisiin ja hyväksyttäviin operaatioihin. Ainoa ongelma on siinä, että ilman jäsenyyttäkin hinta tulee ylittämään nykyisen budjettiraamimme. Vain suurimpien hallituspuolueiden suosittama selvä puolustusmäärärahojen tasokorotus voi korjata ulkomaantehtävien aiheuttaman kansallisen puolustuksen vääristymän.
Yhteistyö ruotsalaisten ja mahdollisesti myös norjalaisten kanssa on looginen jatke kylmän sodan aikaiselle Pohjolan balanssille - pitää Pohjola vakaana. Keskustelu meri- ja ilmavalvonnan sekä ilma- ja meriliikenteen suojaamisen yhteistyöstä miinanraivauksineen ovat selkeitä yhteistoiminnan muotoja, jotka edellyttävät yhteensopivuuden kehittämistä. Voisimme keskittyä omiin lähialueisiimme sekä tulevaisuuden kaasuputki- ja öljykuljetusreiteille puhumattakaan EU:n 1200 km:n ulkorajasta. Toinen ulottuvuus on hallitusohjelmassakin mainittu yhteistyö Itämerenmaiden ja Venäjän kanssa, joka lisää luottamusta ja turvallisuutta Itämeren merikuljetus- ja energiareiteillä.
Lisääkö kansallisen puolustuksemme uskottavuutta 2011 jälkeen se, että aiomme osallistua kaukaisiin joint-operaatioihin EU:n ja mahdollisesti Natonkin taisteluosastoissa (NRF) ja sen 5. artiklan turvatakuuoperaatioissa. Tähän olemme valmistautumassa uudella miinalaivueella, johon kuuluvat 250 milj. euron Italiasta tilatut miinasodankäynnin alukset ja tukialuksiksi trooppisiin oloihin peruskorjatut miinalaivat. Osallistumista vahvennetaan vielä ilmatankkauskykyisellä Hornet-osastolla täsmäpommeineen. Vertailukohteena voisi olla Saksan kuuden Tornado-hävittäjän 500 hengen maaorganisaatio, josta 150 sijoittuu Afganistaniin. Pelkästään juoksevat, alustavat ylläpitokustannukset ovat 35 milj. euroa vuodessa. Tuo summa olisi jo runsas kolmannes ulkomaan toimintojemme 100 milj. euron ylläpitokustannuksista, johon eivät sisälly vielä asejärjestelmien ja kaluston kehittäminen ja rakentaminen palvelemaan ulkomaantehtäviä eikä myöskään kaluston kuluminen ja pääomankustannukset. Hallitusohjelman lupaama 40 milj. euron tasokorotus uppoaisi jo Hornet-osaston vuoden kustannuksiin. Samaan aikaan kansallista alue- ja paikallispuolustusta on ohennettu jyrkästi ja maavoimien aluepuolustuksen asejärjestelmiä tuhotaan ja myydään romuna.
Voimakas keskittyminen ulkomaantehtävien kehittämiseen on selvästi häirinnyt kansallisen puolustuksemme kehittämistä. Olemme ikään kuin samaistuneet ongelmiin, jollaisia meillä ei ole ollut rauhanturvaamisessa eikä kansallisessa puolustuksessakaan. Kansallista puolustusta suunnitellaan aivan kuin olisimme voimankäytön uhkamalleissa vain yksi maailman kriisinhallintakentistä. Julkisuudessa uskotellaan, että kolme maavoimien valmiusyhtymää ja yksi komppania maakuntaa kohden korvaavat syntyneet aukot. Kertausharjoitusten vuosia kestäneen alasajon vaikutuksia ei tunnisteta. Nykyinen kehitys noudattelee kriisinhallinta operaatioiden mallia nopean toiminnan operatiivisine joukkoineen (valmiusyhtymät) ja siviili-sotilasyhteistyöhön erikoistuneineen CIMIC-komppanioineen (maakuntakomppaniat). Kriisinhallintakokemusta ja -järjestelmiä yritetään sovitella kansallisen puolustuksen käyttöön.
Puolustusvoimien rahoituskriisissä ei nähdä sen erästä aiheuttajaa, jyrkästi lisääntynyttä satsausta kaukotoimintaan tarkoitettujen johtamis-, ase-. ja logististen järjestelmiemme rakentamiseen. Jopa pääkaupungin ohjuspuolustuksen uudistaminen ja kertausharjoitusten elvyttäminen vaarantuvat. Kansallisen puolustuksen vääristymä ja kriisinhallinnan kustannusosuus ovat paisuneet siinä mitassa, että niitä tulisi tarkastella erillisinä kysymyksinä. Kansallista puolustusta ei tulisi pitää ulkomaantehtävien käenpesänä.
Läheisempi puolustus- ja kriisinhallintayhteistyö ei juurikaan kevennä Suomen taakkaa eikä tuo ratkaisua ohentuvan kansallisen puolustuksemme ongelmaan. Se tarjoaisi pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen ratkaisun sulkematta pois nato-jäsenyyden prosessointia eikä myöskään mahdollisuutta, jos ei nyt käsikädessä Ruotsin kanssa niin ainakin sen vanavedessä anoa tulevaisuudessa Naton jäsenyyttä.
Ruotsin kansallisen puolustuksen uskottavuus ei näytä toteutuvan Afganistanista, Afrikasta, Lähi-idästä tai Välimereltä käsin. Tähän ongelmaan Ruotsi on hakemassa naapuritukea. Siihen liittyy tavoite Ruotsin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, jossa yhteydessä Syre´n käytti sanaa neutraliteetti. Tarkoittaako se eräänlaisesta neutraalia liittoutumista, osallistumista yhä tiiviimmin Naton operatiiviseen toimintaan ilman jäsenyyden velvoitteita. Näin voidaan natoneutraalilla ratkaisulla osallistua täysimittaisesti euro-atlanttiseen turvallisuuden yhteisvastuuseen omien intressien mukaisesti.
Ruotsin turvallisuuspoliittista suuntausta osoittavat mm. ISAF-joukko Afganistanissa, ohjuskorvetti Välimerellä UNIFIL II:n merivalvojana; lähiaikoina ehkä myös Naton 5. artiklan terrorismin vastaiseen sotaan liittyvänä meriliikenteen ratsaajana. Tšekeille on luvattu tarvittava maatuki heidän tulevan Baltian ilmavalvontarotaation aikana, johon Ruotsi harkitsee myös itse osallistumista. Suunnitelmissa on JAS-hävittäjien lähettäminen Afganistaniin ja Afrikkaan. Suomen kanssa käydään keskustelua osallistumisesta Naton nopeantoiminnan joukkojen (NRF) päivystysrotaatioon.
Keskustelut Suomen kanssa näyttävät olevan keskustelua natoneutraalin liittoutumisen syventämisestä myös Suomessa. Yhä läheisempi yhteistyö sopii myös meille Nato jäsenyyden verryttelynä. Se mahdollistaa osallistumisen kriisinhallintaan niin EU:n kuin Natonkin joukoissa. Se antaa myös toimintavapautta osallistua poliittisesti tarkoituksenmukaisiin ja hyväksyttäviin operaatioihin. Ainoa ongelma on siinä, että ilman jäsenyyttäkin hinta tulee ylittämään nykyisen budjettiraamimme. Vain suurimpien hallituspuolueiden suosittama selvä puolustusmäärärahojen tasokorotus voi korjata ulkomaantehtävien aiheuttaman kansallisen puolustuksen vääristymän.
Yhteistyö ruotsalaisten ja mahdollisesti myös norjalaisten kanssa on looginen jatke kylmän sodan aikaiselle Pohjolan balanssille - pitää Pohjola vakaana. Keskustelu meri- ja ilmavalvonnan sekä ilma- ja meriliikenteen suojaamisen yhteistyöstä miinanraivauksineen ovat selkeitä yhteistoiminnan muotoja, jotka edellyttävät yhteensopivuuden kehittämistä. Voisimme keskittyä omiin lähialueisiimme sekä tulevaisuuden kaasuputki- ja öljykuljetusreiteille puhumattakaan EU:n 1200 km:n ulkorajasta. Toinen ulottuvuus on hallitusohjelmassakin mainittu yhteistyö Itämerenmaiden ja Venäjän kanssa, joka lisää luottamusta ja turvallisuutta Itämeren merikuljetus- ja energiareiteillä.
Lisääkö kansallisen puolustuksemme uskottavuutta 2011 jälkeen se, että aiomme osallistua kaukaisiin joint-operaatioihin EU:n ja mahdollisesti Natonkin taisteluosastoissa (NRF) ja sen 5. artiklan turvatakuuoperaatioissa. Tähän olemme valmistautumassa uudella miinalaivueella, johon kuuluvat 250 milj. euron Italiasta tilatut miinasodankäynnin alukset ja tukialuksiksi trooppisiin oloihin peruskorjatut miinalaivat. Osallistumista vahvennetaan vielä ilmatankkauskykyisellä Hornet-osastolla täsmäpommeineen. Vertailukohteena voisi olla Saksan kuuden Tornado-hävittäjän 500 hengen maaorganisaatio, josta 150 sijoittuu Afganistaniin. Pelkästään juoksevat, alustavat ylläpitokustannukset ovat 35 milj. euroa vuodessa. Tuo summa olisi jo runsas kolmannes ulkomaan toimintojemme 100 milj. euron ylläpitokustannuksista, johon eivät sisälly vielä asejärjestelmien ja kaluston kehittäminen ja rakentaminen palvelemaan ulkomaantehtäviä eikä myöskään kaluston kuluminen ja pääomankustannukset. Hallitusohjelman lupaama 40 milj. euron tasokorotus uppoaisi jo Hornet-osaston vuoden kustannuksiin. Samaan aikaan kansallista alue- ja paikallispuolustusta on ohennettu jyrkästi ja maavoimien aluepuolustuksen asejärjestelmiä tuhotaan ja myydään romuna.
Voimakas keskittyminen ulkomaantehtävien kehittämiseen on selvästi häirinnyt kansallisen puolustuksemme kehittämistä. Olemme ikään kuin samaistuneet ongelmiin, jollaisia meillä ei ole ollut rauhanturvaamisessa eikä kansallisessa puolustuksessakaan. Kansallista puolustusta suunnitellaan aivan kuin olisimme voimankäytön uhkamalleissa vain yksi maailman kriisinhallintakentistä. Julkisuudessa uskotellaan, että kolme maavoimien valmiusyhtymää ja yksi komppania maakuntaa kohden korvaavat syntyneet aukot. Kertausharjoitusten vuosia kestäneen alasajon vaikutuksia ei tunnisteta. Nykyinen kehitys noudattelee kriisinhallinta operaatioiden mallia nopean toiminnan operatiivisine joukkoineen (valmiusyhtymät) ja siviili-sotilasyhteistyöhön erikoistuneineen CIMIC-komppanioineen (maakuntakomppaniat). Kriisinhallintakokemusta ja -järjestelmiä yritetään sovitella kansallisen puolustuksen käyttöön.
Puolustusvoimien rahoituskriisissä ei nähdä sen erästä aiheuttajaa, jyrkästi lisääntynyttä satsausta kaukotoimintaan tarkoitettujen johtamis-, ase-. ja logististen järjestelmiemme rakentamiseen. Jopa pääkaupungin ohjuspuolustuksen uudistaminen ja kertausharjoitusten elvyttäminen vaarantuvat. Kansallisen puolustuksen vääristymä ja kriisinhallinnan kustannusosuus ovat paisuneet siinä mitassa, että niitä tulisi tarkastella erillisinä kysymyksinä. Kansallista puolustusta ei tulisi pitää ulkomaantehtävien käenpesänä.
Läheisempi puolustus- ja kriisinhallintayhteistyö ei juurikaan kevennä Suomen taakkaa eikä tuo ratkaisua ohentuvan kansallisen puolustuksemme ongelmaan. Se tarjoaisi pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen ratkaisun sulkematta pois nato-jäsenyyden prosessointia eikä myöskään mahdollisuutta, jos ei nyt käsikädessä Ruotsin kanssa niin ainakin sen vanavedessä anoa tulevaisuudessa Naton jäsenyyttä.
Tunnisteet: kriisinhallinta, ulkomaantehtävät
# posted by Seppo Ruohonen @ 11:06 ap. 
