maanantaina, huhtikuuta 19, 2010
Puhe 30.11.2009 Ruissalon kylpylässä
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat jälleenrakentaja sukupolven edustajat, hyvät kuulijat!
Viime viikon torstaina oli kulunut 70 vuotta Mainilan laukauksista. Tänään, neljä päivää myöhemmin, 70 vuotta sitten, 30. marraskuuta 1939 Neuvostoliitto aloitti Stalinin johdolla sotatoimet ylittäen itärajamme ja pommittaen samana päivänä tuhoisasti 16 paikkakuntaa, Helsinkiä kahdesti. Operaatioajatuksena oli Hyökätä Karjalan kannaksen läpi Viipuriin ja edelleen Helsinkiin, katkaista Suomi hyökkäämällä maan kapeimmalta kohdalta Ouluun ja hyökätä Petsamoon tavoitteena edetä Rovaniemelle ja edelleen Ruotsin rajalle. Sodan päämäärä oli vaihtaa Suomen laillinen hallitus ystävällismieliseen ja rauhaa rakastavaan Terijoen hallitukseen. Neuvostoliitto ilmoitti käyvänsä sotaa valkosuomalaisia kapinallisia joukkoja vastaan ja kieltäytyi neuvottelemasta Risto Rytin 1. joulukuuta muodostaman uuden hallituksen kanssa. Hyökkäykset torjuttiin kaikilla rintamilla kunnes venäläisten helmikuun 11. päivänä alkanut yleishyökkäys saavutti murron Summassa. Sitkeät taistelut jatkuivat helmikuun pakkasissa aina sodan loppuun Moskovan rauhaan saakka.
NL oli hyökännyt Suomeen oikeudettomasti ja rikollisesti julistamatta sotaa, rikkoen Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleen hyökkäämättömyyssopimuksen, Tarton rauhansopimuksen ja sopimuksen rajaselkkausten selvittämisestä. Suomen hallituksen taholta kuultiin kommentteja kysymyksessä olevan vain hermosodan pommikoneiden jo saapuessa Helsingin ylle ja ensimmäisten pommien pudotessa tuhoisin seurauksin. Tuo poliittisen asenteen myötä olimme kovin valmistautumattomia tulevaa koitokseen. Turku kohtasi talvisodan aikana 61 erillistä pommituskertaa, joissa sai surmansa 52 henkilöä pääasiassa siviilejä. Suomen kansan edessä olivat raskaat 105 kunnian päivää.
Arvoisat veteraanit - Tämän vuoden Veteraanipäivän 27. huhtikuuta tunnus oli ”aika kantaa viestiä – Tiden bär budskapet”. Viesti yli 65-vuotta sitten päättyneistä sodistamme on kantanut tähän päivään viestittäen suomalaisen yhteiskunnan identiteettiin läheisesti kuuluvista veteraanisukupolven uhrausten ja työn arvostuksesta ja kansalaisten maanpuolustustahdosta. Meille sotia kokemattomille sukupolville käymämme sodat ovat tärkeä muistutus siitä, että Suomen itsenäisyys ja vapaus eivät ole itsestäänselvyys. Sen ilmaisi myös Mannerheim Talvisodan päiväkäskyssään todeten sodan olevan vain itsenäisyystaistelun jatkoa. Syksyllä –39 olivat vaihtoehdot vähissä ja marraskuun lopulla niitä ei ollut enää lainkaan jos mieli pitää kiinni alueellisesta koskemattomuudesta ja itsenäisyydestä.
Suomi kävi kolme sotaa: talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan. Veteraanimme ovat vakuuttaneet meille, että sota on pahinta, mihin kansakunta voi joutua ja toivovat, ettei sotaa enää koskaan syttyisi.. Talvisodassa kaatui 23.662 sotilasta ja 43.557 haavoittui. Viime sodissa kuoli kaiken kaikkiaan 95 000 suomalaista, heistä 90.000 kaatui sotatoimissa. Useimmat kaatuneista olivat nuoria miehiä, jotka joutuivat taisteluun isänmaan puolesta kesken tulevaisuuden suunnitelmiaan. Taistelu itsenäisyyden säilyttämisestä oli koko kansan asia. Armeija edessä, Lotat ja tukijoukot lähellä joukkoja, naiset ja äidit vastasivat kodinhoidon lisäksi rintamilla taistelevien miesten töistä, eläkeläiset, mummot ja vaarit palasivat yhteiskunnan eri tehtäviin, koululaiset ottivat vastuuta perheiden toimissa tai työskentelivät koulun jälkeen talkootöissä. Kudottiin sukkia ja ommeltiin lakanoista lumipukuja kireiden pakkasten kourissa taisteleville sotilaille. Kotirintamilta lähetetyt kirjeet ja paketit tavoittivat etulinjankin sotilaat, jotka puolestaan kirjeissään kertoivat pärjäävänsä ja valoivat uskoa rakkaimmilleen kotirintamilla. Kaikille löytyi tehtäviä. Nykykieltä käyttäen kansa oli verkottunut tiiviisti yhteisen vaaran edessä.
Osasimmeko sitten valmistautua sotaan? Mannerheim uskoi jo 30-luvun alussa Stalinin ja Hitlerin valtaannousuun liittyen Euroopan poliittisen kehityksen kulkevan kohti konfliktia. Poliittinen vaalikauden tähtäin ei yltänyt näin pitkäjänteiseen arviointiin Haluttiin sälyttää vastuu puolustusvalmiuden perään katsomisesta jollekin muulle. Mannerheim oli juuri oikea henkilöä tähän tehtävään. Siviilielämään vetäytynyt Mannerheim kutsuttiin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1931. Myöhemmin presidentti määräsi, että puolustusneuvoston puheenjohtajalla oli oikeus antaa sotaväen päällikölle ohjeita, jotka koskivat operatiivisia valmisteluja sodan varalle. Mannerheim ei pitäytynyt vain operatiivisissa valmisteluissa vaan esitti hankintoihin ja kehittämiseen liittyviä vaatimuksia maan poliittiselle johdolle.
Kesällä 1938 alkaneet NL:n rajatarkistusvaatimukset ja Euroopan poliittisen tilanteen kiristyminen saivat kesän kääntyessä syksyyn 1939 suomalaistenkin ajatukset sodan mahdollisuuteen. Toinen maailmansota alkoi 1.9. Hitlerin hyökättyä Puolaan ja Stalinin liittyessä saaliin jakoon Ribbentrop-sopimuksen etupiirijaon mukaisesti.
Vaaran merkit olivat luettavissa. Viro, Latvia ja Liettua olivat taipuneet tukikohtavaatimuksiin. Neuvostoliitto esitti aluevaatimuksia Suomelle Leningradin turvallisuuteen vedoten. Vaikka Suomessa ei uskottu Neuvostoliiton hyökkäävän, maassa toteutettiin lokakuussa 1939 armeijan liikekannallepano ylimääräiset kertausharjoitukset, YH:n. Kutsut ”ylimääräisiin harjoituksiin” toimitettiin reserviläisille 6.10.1939 alkaen. Varsinainen YH toteutettiin kahdessa vaiheessa siten, että ensin perustettiin suojajoukot. Tämän jälkeen mobilisaatiota jatkettiin tavoitteena varsinainen liikekannallepano. Ylimääräiset harjoitukset mahdollistivat sodanajan joukkojen muodostamisen vaivihkaa. Julkisen liikekannallepanon ei haluttu kiristävän tilannetta entisestään.
Paasikiven johdolla käytyjen Moskovan neuvottelujen lähtökohdat olivat vaikeat. Valtuuskunta oli poliittisesti kattava. Vasemmiston takuumiehenä oli Tanner. Koko Suomi koki yhteiskuntansa oikeudettomasti uhatuksi. Tiedotusvälineissäkin viime päivinä nähdyt dokumentit, kirjoitukset ja tutkimukset kertovat kansan puolustustahdon tiivistyneen paineen alla. Puhutaan talvisodan ihmeestä.
Talvisodan ihmeen perusta oli rakentunut 20 - 30-luvun itsenäisen Suomen omaehtoisen rakentamisen myötä mutta myös kasarmeilla, missä yleinen asevelvollisuus saattoi yhteen eri yhteiskuntaluokat. Vaikka sotaväen kasarmi- ja kurinpidon kulttuuri erosivatkin metsäsavotoilla kämppäkuriin tottuneen, sotilaspukuun pukeutuneen kansalaissotilaan tai kannakselaisen pienviljelijän, Väinö Linnan kuvaaman Väinö Rokan käsityksistä, niin rintamilla kaikki joutuivat tekemään kompromisseja yhteenkuuluvuuden ja joukon hyväksi. Poliittisessa ja sotilasjohdossa sekä liikekannallepanosta vastaavissa suoritusorganisaatioissa jännitettiin miten kattavasti reserviläiset saapuisivat perustamispaikoille. Käytännöllisesti katsoen palvelukseen astuivat kaikki käskyn saaneet reserviläiset. Käpykaartilaisia ei talvisodan aikana juurikaan ollut. Kansan puolustustahto oli kasvanut NL:n painostuksen alla poliittista ja sotilasjohtoakin yllättäneellä tavalla. Puolustusvoimien puutteellinen varustus herätti epäilyjä talvisodan armeijan suorituskyvystä. Puolustusvoimien valmius, kansalaisten puolustustahto ja edellä mainittu reserviläisten ryhmäkiinteys ja epävirallinen kurijärjestelmä selittävät eräiden tutkimusten mukaan ainakin toisen puolen talvisodan niukasti varustellun armeijan suorituskyvystä. Sodassa toimi armeija, jossa jokaisella toimijalla oli riittävästi henkistä ja fyysistä liikkumavaraa. Epäsotilaalliselta näyttävä etulinjan sotilas, joka kyseenalaisti muodollisen kurin ja äkseeraukset täytti tehtävänsä viimeistä piirtoa myöten liian monien joutuessa antamaan äärimmäisen uhrinsa isänmaalle.
Suomi joutui talvisotaan yksin. Kansainliitto osoittautui voimattomaksi. Yrityksemme ennen sotaa lähestyä Pohjoismaita, Baltiaa ja Saksaakin olivat kaikki epäonnistuneet. Kun talvisodan ihme alkoi konkretisoitua oli apua tulla väkisinkin. Muutamia päiviä ennen Moskovan katkeraa rauhaa punnittiin vielä länsivaltojen avun pyytämistä. Länsivallat ilmoittivat, että jollei Suomi nyt halua niiden apua, on turha odottaa niiden turvaavan Suomen aluetta lopullisessa rauhanteossa. Välittämättä Ruotsin ja Norjan kielloista ne tulisivat apuun jos pyydetään. Se olisi tiennyt lännen ja NL:n diplomaattisten suhteiden katkeamista. (Voimme vain kuvitella miten se olisi vaikuttanut historian kulkuun). Jatkettu avunpyynnön takaraja oli 12.3. Avunpyyntöä ei kuitenkaan tehty. 13.3. allekirjoitettiin Moskovan rauhansopimus, jonka ehdot Paasikiven mukaan olivat aivan kamalat. Armeijamme selkäranka ei kuitenkaan murtunut. Vielä senkin jälkeen, kun joukoille oli ilmoitettu rauhansopimuksen allekirjoittamisesta, joukkomme torjuivat vihollisen hyökkäykset viimeisiin minuutteihin saakka.
Talvisodan lopputulos, vaikkakin katkeran rauhan varjostamana antoi pitävän henkisen pohjan jatkosodan torjuntavoitoille kesällä 1944 ja myös riittävän itseluottamuksen saattaa loppuun Lapin sota. - Suomalainen demokraattinen yhteiskuntajärjestys, koko kansan maanpuolustustahto, poliittisen johdon joskus epärealistinenkin peräänantamattomuus sekä Mannerheimin sotilaallinen ja turvallisuuspoliittinen kokemus antoivat perustan torjua NL:n vaatimukset syksyllä 1939. Kansan luottamus demokraattisesti valittuihin johtajiinsa, veteraanien ja koko veteraanisukupolven äärimmäiset ponnistukset turvasivat vapautemme. Maailman tiedotusvälineillä oli mahdollisuus seurata paikan päällä siviiliväestöä vastaan suunnatun totalitaarisen sodankäynnin todellisuutta. Maailma seurasi hämmästyneenä pienen Suomen taistelua.Meidän sotaa kokemattomien panos Suomen eteen on ollut ja on edelleenkin halumme tehdä työtä hyvinvointimme eteen, puolustaa vapauttamme ja pohjoismaista demokratiaamme yhteisessä Euroopassa ja maapalloistuvassa kansainvälisessä yhteisössä. Haluamme kasvattaa tulevista sukupolvista perinteitä kunnioittavia ja yhteiskuntaa rakentavia, maanpuolustustahtoisia kansalaisia. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, työteliäisyys, yrittäjyys, sivistystahto, koulutus ja yksituumaisuus kansalaisten hyvinvoinnin rakentamisessa ovat ominaisuuksia, joilla Suomi ja suomalaiset pärjäävät tulevaisuudessakin maailman taloudellisilla ja poliittisilla kilpakentillä. Veteraanisukupolven esimerkki ja perintö olkoon ohjaamassa myös tulevien sukupolvien työtä itsenäisessä Suomessa.
Viime viikon torstaina oli kulunut 70 vuotta Mainilan laukauksista. Tänään, neljä päivää myöhemmin, 70 vuotta sitten, 30. marraskuuta 1939 Neuvostoliitto aloitti Stalinin johdolla sotatoimet ylittäen itärajamme ja pommittaen samana päivänä tuhoisasti 16 paikkakuntaa, Helsinkiä kahdesti. Operaatioajatuksena oli Hyökätä Karjalan kannaksen läpi Viipuriin ja edelleen Helsinkiin, katkaista Suomi hyökkäämällä maan kapeimmalta kohdalta Ouluun ja hyökätä Petsamoon tavoitteena edetä Rovaniemelle ja edelleen Ruotsin rajalle. Sodan päämäärä oli vaihtaa Suomen laillinen hallitus ystävällismieliseen ja rauhaa rakastavaan Terijoen hallitukseen. Neuvostoliitto ilmoitti käyvänsä sotaa valkosuomalaisia kapinallisia joukkoja vastaan ja kieltäytyi neuvottelemasta Risto Rytin 1. joulukuuta muodostaman uuden hallituksen kanssa. Hyökkäykset torjuttiin kaikilla rintamilla kunnes venäläisten helmikuun 11. päivänä alkanut yleishyökkäys saavutti murron Summassa. Sitkeät taistelut jatkuivat helmikuun pakkasissa aina sodan loppuun Moskovan rauhaan saakka.
NL oli hyökännyt Suomeen oikeudettomasti ja rikollisesti julistamatta sotaa, rikkoen Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleen hyökkäämättömyyssopimuksen, Tarton rauhansopimuksen ja sopimuksen rajaselkkausten selvittämisestä. Suomen hallituksen taholta kuultiin kommentteja kysymyksessä olevan vain hermosodan pommikoneiden jo saapuessa Helsingin ylle ja ensimmäisten pommien pudotessa tuhoisin seurauksin. Tuo poliittisen asenteen myötä olimme kovin valmistautumattomia tulevaa koitokseen. Turku kohtasi talvisodan aikana 61 erillistä pommituskertaa, joissa sai surmansa 52 henkilöä pääasiassa siviilejä. Suomen kansan edessä olivat raskaat 105 kunnian päivää.
Arvoisat veteraanit - Tämän vuoden Veteraanipäivän 27. huhtikuuta tunnus oli ”aika kantaa viestiä – Tiden bär budskapet”. Viesti yli 65-vuotta sitten päättyneistä sodistamme on kantanut tähän päivään viestittäen suomalaisen yhteiskunnan identiteettiin läheisesti kuuluvista veteraanisukupolven uhrausten ja työn arvostuksesta ja kansalaisten maanpuolustustahdosta. Meille sotia kokemattomille sukupolville käymämme sodat ovat tärkeä muistutus siitä, että Suomen itsenäisyys ja vapaus eivät ole itsestäänselvyys. Sen ilmaisi myös Mannerheim Talvisodan päiväkäskyssään todeten sodan olevan vain itsenäisyystaistelun jatkoa. Syksyllä –39 olivat vaihtoehdot vähissä ja marraskuun lopulla niitä ei ollut enää lainkaan jos mieli pitää kiinni alueellisesta koskemattomuudesta ja itsenäisyydestä.
Suomi kävi kolme sotaa: talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan. Veteraanimme ovat vakuuttaneet meille, että sota on pahinta, mihin kansakunta voi joutua ja toivovat, ettei sotaa enää koskaan syttyisi.. Talvisodassa kaatui 23.662 sotilasta ja 43.557 haavoittui. Viime sodissa kuoli kaiken kaikkiaan 95 000 suomalaista, heistä 90.000 kaatui sotatoimissa. Useimmat kaatuneista olivat nuoria miehiä, jotka joutuivat taisteluun isänmaan puolesta kesken tulevaisuuden suunnitelmiaan. Taistelu itsenäisyyden säilyttämisestä oli koko kansan asia. Armeija edessä, Lotat ja tukijoukot lähellä joukkoja, naiset ja äidit vastasivat kodinhoidon lisäksi rintamilla taistelevien miesten töistä, eläkeläiset, mummot ja vaarit palasivat yhteiskunnan eri tehtäviin, koululaiset ottivat vastuuta perheiden toimissa tai työskentelivät koulun jälkeen talkootöissä. Kudottiin sukkia ja ommeltiin lakanoista lumipukuja kireiden pakkasten kourissa taisteleville sotilaille. Kotirintamilta lähetetyt kirjeet ja paketit tavoittivat etulinjankin sotilaat, jotka puolestaan kirjeissään kertoivat pärjäävänsä ja valoivat uskoa rakkaimmilleen kotirintamilla. Kaikille löytyi tehtäviä. Nykykieltä käyttäen kansa oli verkottunut tiiviisti yhteisen vaaran edessä.
Osasimmeko sitten valmistautua sotaan? Mannerheim uskoi jo 30-luvun alussa Stalinin ja Hitlerin valtaannousuun liittyen Euroopan poliittisen kehityksen kulkevan kohti konfliktia. Poliittinen vaalikauden tähtäin ei yltänyt näin pitkäjänteiseen arviointiin Haluttiin sälyttää vastuu puolustusvalmiuden perään katsomisesta jollekin muulle. Mannerheim oli juuri oikea henkilöä tähän tehtävään. Siviilielämään vetäytynyt Mannerheim kutsuttiin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1931. Myöhemmin presidentti määräsi, että puolustusneuvoston puheenjohtajalla oli oikeus antaa sotaväen päällikölle ohjeita, jotka koskivat operatiivisia valmisteluja sodan varalle. Mannerheim ei pitäytynyt vain operatiivisissa valmisteluissa vaan esitti hankintoihin ja kehittämiseen liittyviä vaatimuksia maan poliittiselle johdolle.
Kesällä 1938 alkaneet NL:n rajatarkistusvaatimukset ja Euroopan poliittisen tilanteen kiristyminen saivat kesän kääntyessä syksyyn 1939 suomalaistenkin ajatukset sodan mahdollisuuteen. Toinen maailmansota alkoi 1.9. Hitlerin hyökättyä Puolaan ja Stalinin liittyessä saaliin jakoon Ribbentrop-sopimuksen etupiirijaon mukaisesti.
Vaaran merkit olivat luettavissa. Viro, Latvia ja Liettua olivat taipuneet tukikohtavaatimuksiin. Neuvostoliitto esitti aluevaatimuksia Suomelle Leningradin turvallisuuteen vedoten. Vaikka Suomessa ei uskottu Neuvostoliiton hyökkäävän, maassa toteutettiin lokakuussa 1939 armeijan liikekannallepano ylimääräiset kertausharjoitukset, YH:n. Kutsut ”ylimääräisiin harjoituksiin” toimitettiin reserviläisille 6.10.1939 alkaen. Varsinainen YH toteutettiin kahdessa vaiheessa siten, että ensin perustettiin suojajoukot. Tämän jälkeen mobilisaatiota jatkettiin tavoitteena varsinainen liikekannallepano. Ylimääräiset harjoitukset mahdollistivat sodanajan joukkojen muodostamisen vaivihkaa. Julkisen liikekannallepanon ei haluttu kiristävän tilannetta entisestään.
Paasikiven johdolla käytyjen Moskovan neuvottelujen lähtökohdat olivat vaikeat. Valtuuskunta oli poliittisesti kattava. Vasemmiston takuumiehenä oli Tanner. Koko Suomi koki yhteiskuntansa oikeudettomasti uhatuksi. Tiedotusvälineissäkin viime päivinä nähdyt dokumentit, kirjoitukset ja tutkimukset kertovat kansan puolustustahdon tiivistyneen paineen alla. Puhutaan talvisodan ihmeestä.
Talvisodan ihmeen perusta oli rakentunut 20 - 30-luvun itsenäisen Suomen omaehtoisen rakentamisen myötä mutta myös kasarmeilla, missä yleinen asevelvollisuus saattoi yhteen eri yhteiskuntaluokat. Vaikka sotaväen kasarmi- ja kurinpidon kulttuuri erosivatkin metsäsavotoilla kämppäkuriin tottuneen, sotilaspukuun pukeutuneen kansalaissotilaan tai kannakselaisen pienviljelijän, Väinö Linnan kuvaaman Väinö Rokan käsityksistä, niin rintamilla kaikki joutuivat tekemään kompromisseja yhteenkuuluvuuden ja joukon hyväksi. Poliittisessa ja sotilasjohdossa sekä liikekannallepanosta vastaavissa suoritusorganisaatioissa jännitettiin miten kattavasti reserviläiset saapuisivat perustamispaikoille. Käytännöllisesti katsoen palvelukseen astuivat kaikki käskyn saaneet reserviläiset. Käpykaartilaisia ei talvisodan aikana juurikaan ollut. Kansan puolustustahto oli kasvanut NL:n painostuksen alla poliittista ja sotilasjohtoakin yllättäneellä tavalla. Puolustusvoimien puutteellinen varustus herätti epäilyjä talvisodan armeijan suorituskyvystä. Puolustusvoimien valmius, kansalaisten puolustustahto ja edellä mainittu reserviläisten ryhmäkiinteys ja epävirallinen kurijärjestelmä selittävät eräiden tutkimusten mukaan ainakin toisen puolen talvisodan niukasti varustellun armeijan suorituskyvystä. Sodassa toimi armeija, jossa jokaisella toimijalla oli riittävästi henkistä ja fyysistä liikkumavaraa. Epäsotilaalliselta näyttävä etulinjan sotilas, joka kyseenalaisti muodollisen kurin ja äkseeraukset täytti tehtävänsä viimeistä piirtoa myöten liian monien joutuessa antamaan äärimmäisen uhrinsa isänmaalle.
Suomi joutui talvisotaan yksin. Kansainliitto osoittautui voimattomaksi. Yrityksemme ennen sotaa lähestyä Pohjoismaita, Baltiaa ja Saksaakin olivat kaikki epäonnistuneet. Kun talvisodan ihme alkoi konkretisoitua oli apua tulla väkisinkin. Muutamia päiviä ennen Moskovan katkeraa rauhaa punnittiin vielä länsivaltojen avun pyytämistä. Länsivallat ilmoittivat, että jollei Suomi nyt halua niiden apua, on turha odottaa niiden turvaavan Suomen aluetta lopullisessa rauhanteossa. Välittämättä Ruotsin ja Norjan kielloista ne tulisivat apuun jos pyydetään. Se olisi tiennyt lännen ja NL:n diplomaattisten suhteiden katkeamista. (Voimme vain kuvitella miten se olisi vaikuttanut historian kulkuun). Jatkettu avunpyynnön takaraja oli 12.3. Avunpyyntöä ei kuitenkaan tehty. 13.3. allekirjoitettiin Moskovan rauhansopimus, jonka ehdot Paasikiven mukaan olivat aivan kamalat. Armeijamme selkäranka ei kuitenkaan murtunut. Vielä senkin jälkeen, kun joukoille oli ilmoitettu rauhansopimuksen allekirjoittamisesta, joukkomme torjuivat vihollisen hyökkäykset viimeisiin minuutteihin saakka.
Talvisodan lopputulos, vaikkakin katkeran rauhan varjostamana antoi pitävän henkisen pohjan jatkosodan torjuntavoitoille kesällä 1944 ja myös riittävän itseluottamuksen saattaa loppuun Lapin sota. - Suomalainen demokraattinen yhteiskuntajärjestys, koko kansan maanpuolustustahto, poliittisen johdon joskus epärealistinenkin peräänantamattomuus sekä Mannerheimin sotilaallinen ja turvallisuuspoliittinen kokemus antoivat perustan torjua NL:n vaatimukset syksyllä 1939. Kansan luottamus demokraattisesti valittuihin johtajiinsa, veteraanien ja koko veteraanisukupolven äärimmäiset ponnistukset turvasivat vapautemme. Maailman tiedotusvälineillä oli mahdollisuus seurata paikan päällä siviiliväestöä vastaan suunnatun totalitaarisen sodankäynnin todellisuutta. Maailma seurasi hämmästyneenä pienen Suomen taistelua.Meidän sotaa kokemattomien panos Suomen eteen on ollut ja on edelleenkin halumme tehdä työtä hyvinvointimme eteen, puolustaa vapauttamme ja pohjoismaista demokratiaamme yhteisessä Euroopassa ja maapalloistuvassa kansainvälisessä yhteisössä. Haluamme kasvattaa tulevista sukupolvista perinteitä kunnioittavia ja yhteiskuntaa rakentavia, maanpuolustustahtoisia kansalaisia. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, työteliäisyys, yrittäjyys, sivistystahto, koulutus ja yksituumaisuus kansalaisten hyvinvoinnin rakentamisessa ovat ominaisuuksia, joilla Suomi ja suomalaiset pärjäävät tulevaisuudessakin maailman taloudellisilla ja poliittisilla kilpakentillä. Veteraanisukupolven esimerkki ja perintö olkoon ohjaamassa myös tulevien sukupolvien työtä itsenäisessä Suomessa.
Tunnisteet: talvisota
# posted by Seppo Ruohonen @ 10:22 ap. 
