maanantaina, maaliskuuta 21, 2011
Suomalainen sotilas turvallisuusalan murroksessa
Globaalissa turvallisuusalan murroksessa Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogian laitos on herättämässä keskustelua sotilaan roolin ja sotiluuden (uudissana; engl. soldiering) muutoksesta sotilaskasvatuksessa (Tiede ja Ase, vuosikirja 2010). Sotilaan tehtäviä ja käyttäytymistä haluttaisiin muokata yhteensopivaksi muiden turvallisuusalan toimijoiden kanssa. Läpileikkaava ajatus on universaali inhimillinen turvallisuus. Perusteita uudelle lähestymistavalle voidaan löytää jo muutamia vuosia turvallisuus- ja puolustuspolitiikan peräämästä, kaikkien hallinnonalojen kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta. Sama lähestymistapa on myös uusimman turvallisuusstrategiamme ydinasioita. Artikkelissa tarkastellaan turvallisuusalan kenttää globaalissa, paikallisessa ja niiden välimaastoon sijoittuvassa glokaalissa ympäristössä. Mieleen tulee euroatlanttisen kriisinhallinnan ajatus hallita kaukaisia kriisejä vieraan kulttuurin jäsentymättömässä ympäristössä. Herää kysymys, kyseenalaistaako tämä kotimaan puolustukseen vihkiytyneiden reservin sotilaiden taitoja ja valmiuksia tulevien kriisinhallinnan turvallisuusammattilaisten, sinänsä tärkeän viranomaisyhteistyön ja palkkasotiluuden ympäristössä? Niukkenevien voimavarojen ja supistusten ilmapiirissä voimankäytön suorituskykyä haastavat esimerkiksi kybersota, vaatimus tilannetietoisuuden ja psykologisten operaatioiden tehokkaammasta käytöstä mutta haastaa sitä myös yhä laajeneva kriisinhallintaan panostaminen. Modernin kriisinhallinnan vaatimat voimavarat ovat poissa kansallisten sodan-ajan joukkojen suorituskyvystä.
Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan myötä tulleet ongelmat ovat lähtöisin kaukaisilta kriisinhallintakentiltä, missä vieraan kulttuurin, ehkä siirtomaahenkisellä kriisinhallitsijalla on ollut vaikeuksia sovittautua paikalliseen todellisuuteen. Reserviin perustuvan kansallisen puolustuksemme fokus on täysin toisaalla. Kansallisen puolustuksen puolustusvoimien henkilöstö on kiinni suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen puolustamisessa. Arkielämän toimet hallinnon erilaisissa verkoissa ovat tuttuja. Kansalaisten turvallisuudesta vastaavat ensisijaisesti poliisi, pelastus- ja rajavartiolaitos sekä inhimillistä turvallisuutta tuottavat muut yhteiskunnan tukiverkot - tarvittaessa Puolustusvoimien tuella. Viranomaisten yhteistyön kriisiajan valmistelut ovat enemmän rauhanajan hallintoviranomaisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kodinturvahenkistä työtä kuin reservin sotilaan sodan-ajan koulutukseen liittyvää toimintaa. Vakavissa rajojamme ja turvallisuuttamme uhkaavissa tilanteissa Puolustusvoimien vastuu sen omista tehtävistä korostuu. Silloin punnitaan sotilaidemme suorituskyky ja uskottavuus taistelukentällä.
Puolustusvoimat on kansallisessa puolustuksessa osa suomalaista yhteiskuntaa – ei vieraaseen kulttuuriin sukeltava kriisihallintaorganisaatio. Kriisiajan puolustusvoimien haastavin ja tärkein tehtävä sotilaskoulutuksessa on riittävän koulutuksen takaaminen yksityiselle sotilaalle ja sodanajan joukolle sen käyttämien tiedustelu-, valvonta- ja johtamisvälineiden ja erityisesti tulenkäytön ja sitä tukevien järjestelmien hallitsemiseksi. Se edellyttää myös suomalaisen sotilaan eettisten arvojen, kansainvälisten sodan lakien ja yleisinhimillisten arvojen sekä kansalaistaitojen tuntemista, osaamista ja omaksumista. Jos joukko osaa sodanajan välineidensä käytön ja suoriutuu sodanajan tehtävistään niin kyllä se suoriutuu myös muiden viranomaisten tukemistehtävistä.
Vaikka läntisten asevoimien tehtävät kriisinhallinnassa painottuvat yhä enemmän laajan turvallisuusajattelun malliin niin esimerkiksi Afganistanissa sotilaallinen osaaminen korostuu ja siellä onkin siirrytty yhä enemmän sodanajan kokoonpanoihin. Siellä on myös todettu, että sotilaan koulutus sodanajantehtäviin antaa parhaan perustan myös epäsymmetrisen taistelukentän hallinnalle. Vaikka Isafin komentaja kenraali Petraeus on korostanut Afganistanin sodan painopisteen (point of gravity) ja päämääränkin olevan Afganistanin kansan luottamuksen voittaminen niin kentällä toimivan sotilaan elintärkeä tehtävä on voittaa taistelu kapinallisia ja terroristeja vastaan. Porin Prikaatin Afganistanissa palvellut kouluttaja kiteytti ajatuksen (Ruotuväki 2/2011): Parasta, mitä koulutuksessa voidaan antaa, on esimerkiksi suvereeni aseenkäsittelytaito… Yleinen turvallisuusalan koulutus ei toimi Afganistanin sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Siellä käydään sotaa. Siellä on sotilaan perimmäinen tehtävä syytä pitää kirkkaana mielessä.
Suomalainen sotilas turvallisuusalan murroksessa
Globaalissa turvallisuusalan murroksessa Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogian laitos on herättämässä keskustelua sotilaan roolin ja sotiluuden (uudissana; engl. soldiering) muutoksesta sotilaskasvatuksessa (Tiede ja Ase, vuosikirja 2010). Sotilaan tehtäviä ja käyttäytymistä haluttaisiin muokata yhteensopivaksi muiden turvallisuusalan toimijoiden kanssa. Läpileikkaava ajatus on universaali inhimillinen turvallisuus. Perusteita uudelle lähestymistavalle voidaan löytää jo muutamia vuosia turvallisuus- ja puolustuspolitiikan peräämästä, kaikkien hallinnonalojen kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta. Sama lähestymistapa on myös uusimman turvallisuusstrategiamme ydinasioita. Artikkelissa tarkastellaan turvallisuusalan kenttää globaalissa, paikallisessa ja niiden välimaastoon sijoittuvassa glokaalissa ympäristössä. Mieleen tulee euroatlanttisen kriisinhallinnan ajatus hallita kaukaisia kriisejä vieraan kulttuurin jäsentymättömässä ympäristössä. Herää kysymys, kyseenalaistaako tämä kotimaan puolustukseen vihkiytyneiden reservin sotilaiden taitoja ja valmiuksia tulevien kriisinhallinnan turvallisuusammattilaisten, sinänsä tärkeän viranomaisyhteistyön ja palkkasotiluuden ympäristössä? Niukkenevien voimavarojen ja supistusten ilmapiirissä voimankäytön suorituskykyä haastavat esimerkiksi kybersota, vaatimus tilannetietoisuuden ja psykologisten operaatioiden tehokkaammasta käytöstä mutta haastaa sitä myös yhä laajeneva kriisinhallintaan panostaminen. Modernin kriisinhallinnan vaatimat voimavarat ovat poissa kansallisten sodan-ajan joukkojen suorituskyvystä.
Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan myötä tulleet ongelmat ovat lähtöisin kaukaisilta kriisinhallintakentiltä, missä vieraan kulttuurin, ehkä siirtomaahenkisellä kriisinhallitsijalla on ollut vaikeuksia sovittautua paikalliseen todellisuuteen. Reserviin perustuvan kansallisen puolustuksemme fokus on täysin toisaalla. Kansallisen puolustuksen puolustusvoimien henkilöstö on kiinni suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen puolustamisessa. Arkielämän toimet hallinnon erilaisissa verkoissa ovat tuttuja. Kansalaisten turvallisuudesta vastaavat ensisijaisesti poliisi, pelastus- ja rajavartiolaitos sekä inhimillistä turvallisuutta tuottavat muut yhteiskunnan tukiverkot - tarvittaessa Puolustusvoimien tuella. Viranomaisten yhteistyön kriisiajan valmistelut ovat enemmän rauhanajan hallintoviranomaisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kodinturvahenkistä työtä kuin reservin sotilaan sodan-ajan koulutukseen liittyvää toimintaa. Vakavissa rajojamme ja turvallisuuttamme uhkaavissa tilanteissa Puolustusvoimien vastuu sen omista tehtävistä korostuu. Silloin punnitaan sotilaidemme suorituskyky ja uskottavuus taistelukentällä.
Puolustusvoimat on kansallisessa puolustuksessa osa suomalaista yhteiskuntaa – ei vieraaseen kulttuuriin sukeltava kriisihallintaorganisaatio. Kriisiajan puolustusvoimien haastavin ja tärkein tehtävä sotilaskoulutuksessa on riittävän koulutuksen takaaminen yksityiselle sotilaalle ja sodanajan joukolle sen käyttämien tiedustelu-, valvonta- ja johtamisvälineiden ja erityisesti tulenkäytön ja sitä tukevien järjestelmien hallitsemiseksi. Se edellyttää myös suomalaisen sotilaan eettisten arvojen, kansainvälisten sodan lakien ja yleisinhimillisten arvojen sekä kansalaistaitojen tuntemista, osaamista ja omaksumista. Jos joukko osaa sodanajan välineidensä käytön ja suoriutuu sodanajan tehtävistään niin kyllä se suoriutuu myös muiden viranomaisten tukemistehtävistä.
Vaikka läntisten asevoimien tehtävät kriisinhallinnassa painottuvat yhä enemmän laajan turvallisuusajattelun malliin niin esimerkiksi Afganistanissa sotilaallinen osaaminen korostuu ja siellä onkin siirrytty yhä enemmän sodanajan kokoonpanoihin. Siellä on myös todettu, että sotilaan koulutus sodanajantehtäviin antaa parhaan perustan myös epäsymmetrisen taistelukentän hallinnalle. Vaikka Isafin komentaja kenraali Petraeus on korostanut Afganistanin sodan painopisteen (point of gravity) ja päämääränkin olevan Afganistanin kansan luottamuksen voittaminen niin kentällä toimivan sotilaan elintärkeä tehtävä on voittaa taistelu kapinallisia ja terroristeja vastaan. Porin Prikaatin Afganistanissa palvellut kouluttaja kiteytti ajatuksen (Ruotuväki 2/2011): Parasta, mitä koulutuksessa voidaan antaa, on esimerkiksi suvereeni aseenkäsittelytaito… Yleinen turvallisuusalan koulutus ei toimi Afganistanin sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Siellä käydään sotaa. Siellä on sotilaan perimmäinen tehtävä syytä pitää kirkkaana mielessä.
(Kirjoitus julkaistu Sotilasaikakauslehdessä, maaliskuu 2001)
Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan myötä tulleet ongelmat ovat lähtöisin kaukaisilta kriisinhallintakentiltä, missä vieraan kulttuurin, ehkä siirtomaahenkisellä kriisinhallitsijalla on ollut vaikeuksia sovittautua paikalliseen todellisuuteen. Reserviin perustuvan kansallisen puolustuksemme fokus on täysin toisaalla. Kansallisen puolustuksen puolustusvoimien henkilöstö on kiinni suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen puolustamisessa. Arkielämän toimet hallinnon erilaisissa verkoissa ovat tuttuja. Kansalaisten turvallisuudesta vastaavat ensisijaisesti poliisi, pelastus- ja rajavartiolaitos sekä inhimillistä turvallisuutta tuottavat muut yhteiskunnan tukiverkot - tarvittaessa Puolustusvoimien tuella. Viranomaisten yhteistyön kriisiajan valmistelut ovat enemmän rauhanajan hallintoviranomaisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kodinturvahenkistä työtä kuin reservin sotilaan sodan-ajan koulutukseen liittyvää toimintaa. Vakavissa rajojamme ja turvallisuuttamme uhkaavissa tilanteissa Puolustusvoimien vastuu sen omista tehtävistä korostuu. Silloin punnitaan sotilaidemme suorituskyky ja uskottavuus taistelukentällä.
Puolustusvoimat on kansallisessa puolustuksessa osa suomalaista yhteiskuntaa – ei vieraaseen kulttuuriin sukeltava kriisihallintaorganisaatio. Kriisiajan puolustusvoimien haastavin ja tärkein tehtävä sotilaskoulutuksessa on riittävän koulutuksen takaaminen yksityiselle sotilaalle ja sodanajan joukolle sen käyttämien tiedustelu-, valvonta- ja johtamisvälineiden ja erityisesti tulenkäytön ja sitä tukevien järjestelmien hallitsemiseksi. Se edellyttää myös suomalaisen sotilaan eettisten arvojen, kansainvälisten sodan lakien ja yleisinhimillisten arvojen sekä kansalaistaitojen tuntemista, osaamista ja omaksumista. Jos joukko osaa sodanajan välineidensä käytön ja suoriutuu sodanajan tehtävistään niin kyllä se suoriutuu myös muiden viranomaisten tukemistehtävistä.
Vaikka läntisten asevoimien tehtävät kriisinhallinnassa painottuvat yhä enemmän laajan turvallisuusajattelun malliin niin esimerkiksi Afganistanissa sotilaallinen osaaminen korostuu ja siellä onkin siirrytty yhä enemmän sodanajan kokoonpanoihin. Siellä on myös todettu, että sotilaan koulutus sodanajantehtäviin antaa parhaan perustan myös epäsymmetrisen taistelukentän hallinnalle. Vaikka Isafin komentaja kenraali Petraeus on korostanut Afganistanin sodan painopisteen (point of gravity) ja päämääränkin olevan Afganistanin kansan luottamuksen voittaminen niin kentällä toimivan sotilaan elintärkeä tehtävä on voittaa taistelu kapinallisia ja terroristeja vastaan. Porin Prikaatin Afganistanissa palvellut kouluttaja kiteytti ajatuksen (Ruotuväki 2/2011): Parasta, mitä koulutuksessa voidaan antaa, on esimerkiksi suvereeni aseenkäsittelytaito… Yleinen turvallisuusalan koulutus ei toimi Afganistanin sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Siellä käydään sotaa. Siellä on sotilaan perimmäinen tehtävä syytä pitää kirkkaana mielessä.
Suomalainen sotilas turvallisuusalan murroksessa
Globaalissa turvallisuusalan murroksessa Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogian laitos on herättämässä keskustelua sotilaan roolin ja sotiluuden (uudissana; engl. soldiering) muutoksesta sotilaskasvatuksessa (Tiede ja Ase, vuosikirja 2010). Sotilaan tehtäviä ja käyttäytymistä haluttaisiin muokata yhteensopivaksi muiden turvallisuusalan toimijoiden kanssa. Läpileikkaava ajatus on universaali inhimillinen turvallisuus. Perusteita uudelle lähestymistavalle voidaan löytää jo muutamia vuosia turvallisuus- ja puolustuspolitiikan peräämästä, kaikkien hallinnonalojen kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta. Sama lähestymistapa on myös uusimman turvallisuusstrategiamme ydinasioita. Artikkelissa tarkastellaan turvallisuusalan kenttää globaalissa, paikallisessa ja niiden välimaastoon sijoittuvassa glokaalissa ympäristössä. Mieleen tulee euroatlanttisen kriisinhallinnan ajatus hallita kaukaisia kriisejä vieraan kulttuurin jäsentymättömässä ympäristössä. Herää kysymys, kyseenalaistaako tämä kotimaan puolustukseen vihkiytyneiden reservin sotilaiden taitoja ja valmiuksia tulevien kriisinhallinnan turvallisuusammattilaisten, sinänsä tärkeän viranomaisyhteistyön ja palkkasotiluuden ympäristössä? Niukkenevien voimavarojen ja supistusten ilmapiirissä voimankäytön suorituskykyä haastavat esimerkiksi kybersota, vaatimus tilannetietoisuuden ja psykologisten operaatioiden tehokkaammasta käytöstä mutta haastaa sitä myös yhä laajeneva kriisinhallintaan panostaminen. Modernin kriisinhallinnan vaatimat voimavarat ovat poissa kansallisten sodan-ajan joukkojen suorituskyvystä.
Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan myötä tulleet ongelmat ovat lähtöisin kaukaisilta kriisinhallintakentiltä, missä vieraan kulttuurin, ehkä siirtomaahenkisellä kriisinhallitsijalla on ollut vaikeuksia sovittautua paikalliseen todellisuuteen. Reserviin perustuvan kansallisen puolustuksemme fokus on täysin toisaalla. Kansallisen puolustuksen puolustusvoimien henkilöstö on kiinni suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen puolustamisessa. Arkielämän toimet hallinnon erilaisissa verkoissa ovat tuttuja. Kansalaisten turvallisuudesta vastaavat ensisijaisesti poliisi, pelastus- ja rajavartiolaitos sekä inhimillistä turvallisuutta tuottavat muut yhteiskunnan tukiverkot - tarvittaessa Puolustusvoimien tuella. Viranomaisten yhteistyön kriisiajan valmistelut ovat enemmän rauhanajan hallintoviranomaisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kodinturvahenkistä työtä kuin reservin sotilaan sodan-ajan koulutukseen liittyvää toimintaa. Vakavissa rajojamme ja turvallisuuttamme uhkaavissa tilanteissa Puolustusvoimien vastuu sen omista tehtävistä korostuu. Silloin punnitaan sotilaidemme suorituskyky ja uskottavuus taistelukentällä.
Puolustusvoimat on kansallisessa puolustuksessa osa suomalaista yhteiskuntaa – ei vieraaseen kulttuuriin sukeltava kriisihallintaorganisaatio. Kriisiajan puolustusvoimien haastavin ja tärkein tehtävä sotilaskoulutuksessa on riittävän koulutuksen takaaminen yksityiselle sotilaalle ja sodanajan joukolle sen käyttämien tiedustelu-, valvonta- ja johtamisvälineiden ja erityisesti tulenkäytön ja sitä tukevien järjestelmien hallitsemiseksi. Se edellyttää myös suomalaisen sotilaan eettisten arvojen, kansainvälisten sodan lakien ja yleisinhimillisten arvojen sekä kansalaistaitojen tuntemista, osaamista ja omaksumista. Jos joukko osaa sodanajan välineidensä käytön ja suoriutuu sodanajan tehtävistään niin kyllä se suoriutuu myös muiden viranomaisten tukemistehtävistä.
Vaikka läntisten asevoimien tehtävät kriisinhallinnassa painottuvat yhä enemmän laajan turvallisuusajattelun malliin niin esimerkiksi Afganistanissa sotilaallinen osaaminen korostuu ja siellä onkin siirrytty yhä enemmän sodanajan kokoonpanoihin. Siellä on myös todettu, että sotilaan koulutus sodanajantehtäviin antaa parhaan perustan myös epäsymmetrisen taistelukentän hallinnalle. Vaikka Isafin komentaja kenraali Petraeus on korostanut Afganistanin sodan painopisteen (point of gravity) ja päämääränkin olevan Afganistanin kansan luottamuksen voittaminen niin kentällä toimivan sotilaan elintärkeä tehtävä on voittaa taistelu kapinallisia ja terroristeja vastaan. Porin Prikaatin Afganistanissa palvellut kouluttaja kiteytti ajatuksen (Ruotuväki 2/2011): Parasta, mitä koulutuksessa voidaan antaa, on esimerkiksi suvereeni aseenkäsittelytaito… Yleinen turvallisuusalan koulutus ei toimi Afganistanin sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Siellä käydään sotaa. Siellä on sotilaan perimmäinen tehtävä syytä pitää kirkkaana mielessä.
(Kirjoitus julkaistu Sotilasaikakauslehdessä, maaliskuu 2001)
# posted by Seppo Ruohonen @ 5:18 ip. 
